Viranomaiset varautuvat pahimpaan: Hätäkokous järjestetty sähkökriisin varalta – "Asukkaiden varattava vettä ja kynttilöitä"

Raju lumimyräkkä kulkee tällä hetkellä Suomen läpi. Eri yhteiskunnalliset tahot varautuvat myrskyn mahdollisesti aiheuttamiin sähkökatkoihin erityisesti Kainuussa.

– Tällä hetkellä Kainuun metsissä on 100–150 työntekijää kopistelemassa kuuraa ja korjaamaassa vikoja. Vielä tilanne ei ole kovinkaan paha, mutta ensi yöksi ja huomisaamuksi pelätään pahinta tilannetta, Loiste Sähköverkko Oy:n käyttöpäällikkö Ismo Reinikka kertoo MTV:lle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Loisteen alkuviikosta tekemän arvion mukaan viat voivat pahimmillaan koskea Kainuun alueella 5000 asiakasta. Myös eri viranomaistahot ovat havahtuneet tilanteeseen. Päätös viranomaisten yhteiskokouksesta tehtiin eilen.

– Pelastuslaitoksen toiveena oli, että pidetään kokous, jossa kerrotaan kunnan päättäjille, mihin on varauduttu ja mitä on odotettavissa. Tänään pidettävään kokoukseen osallistuu sähköyhtiön, kunnan, pelastuslaitoksen, poliisin, rajavartiolaitoksen, soten sekä puolustusvoimien edustajat keskustelemaan asiasta, Reinikka toteaa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.


LUE MYÖS: Raskas lumi hämmästyttää – "Ei ole minun aikana ollut tämmöstä ja minä olen sentään ollut tässä 80 vuotta"

Valmiudessa helikoptereita ja kaivinkoneita

Tuleviin sääolosuhteisiin pyritään varautumaan valmiuden nostamisella. Reinikan mukaan tällä hetkellä valmiudessa on työntekijöiden lisäksi kolme tarkastushelikopteria, yksi sahakopteri sekä 20 monitoimikonetta ja kaivinkoneita.

– Nyt ollaan kuitenkin varauduttu niin hyvin, etten usko, että niin pitkäaikaisista keskeytyksistä tarvitse kärsiä kuin muutaman viikon takaisen, pitkittyneen katkon aikana.

"Asukkaiden varattava vettä ja kynttilöitä"

Sähköverkkoyhtiö loiste tiedotti jo alkuviikosta varautuvansa suurhäiriötilanteeseen.

– Olemme tiedottaneet asiakkaitamme, että varaudumme suurhäiriöön. Asukkaiden on varattava esimerkiksi vettä ja kynttilöitä, Reinikka opastaa.

Luonnonvoimat ovat piinanneet erityisesti Kainuun aluetta kuluneen talven aikana runsaasti.

– Tämä on ihan poikkeuksellinen talvi, ei tämmöistä ole ennen ollut.

Pekka Pouta: Ensin lunta, sitten vettä

Suomessa riehuvasta lumimyräkästä sähkökatkojen kannalta on pirullista se, että sankan lumipyryn jälkeen seuraa vesisade ja tuuli.

– Lunta tulee nyt kovasti ja siihen päälle vesisade, joka tekee lumesta märkää. Märkä lumi voi katkoa oksia. Lisäksi yöllä ja huomenna tuulee navakasti, joten se voi aiheuttaa ongelmia kaikkialla, koska tuuli saattaa katkoa oksia lisää tai kaataa puita, MTV:n meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Pouta antaa harvinaisen vinkin

Sähkökatkojen kannalta kriittisimpiä alueita ovat sähkölinjat, jotka on tehty pintavetoina. Tällaisia ratkaisuja on erityisesti Itä-Suomessa ja Kainuussa.

– On hyvin vaikea määritellä tiettyjä alueita, joissa sähkökatkon uhka on korkein. Tähän pätee harvoin meteorologin käyttämä kehotus: Parempi ennustus on katsoa ulos ikkunasta, jos puissa on paljon lunta ja asut alueella, jossa on paljon sähkökatkoja, tulee niitä luultavasti myös nyt, Pouta toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat