Satakiloisen bernhardilaiskoira Viljon katoaminen Korpilahdella on käynnistänyt suuret etsinnät. Koira katosi maanantaina omistaja Mikko Sorennon pihalta, eikä siitä sen jälkeen ole nähty jälkeäkään.
Sorento kertoo puhelimen soineen jatkuvasti. Ihmiset ovat kertoneet havaintoja ja ilmoittautuneet mukaan etsintöihin.
– Havaintoja on tullut koirista sekä tassun jäljistä, mutta ei mitään varteenotettavaa, Sorento kertoo.
Sorennon mukaan 3-vuotias Viljo ei ole aiemmin kadonnut.
Tänään koiraa etsitään laajalla joukolla.
– Yhteisöllisyys on ollut hienoa. Tänään avuksi etsintöihin saadaan myös kameralennokki ja vesitaso. Vesitasosta näkee paremmin, jos koira esimerkiksi juoksee jossakin.
Koiran toinen omistaja Annemari Auvinen sanoo koiran olevan kaikkien kaveri, joka lähtisi kenen tahansa mukaan. Kuuden päivän aikana koira on kuitenkin saattanut mennä niin sanottuun pelastautumistilaan, jossa se piiloutuu kaikilta – jopa tutuilta.
– Toivomus onkin, että koiraa ei missään nimessä huudettaisi nimeltä, koska se saattaa olla pelastautumistilassa, jossa se pakoilee tuttujakin ihmisiä, Auvinen sanoo.
Auvinen sanoo kaikkien havaintojen tassunjäljistä näköhavaintoihin kiinnostavat.


