Viivi Pumpanen ja hänen Kikka-hahmonsa palaavat Salkkareihin.
Näyttelijänä ja juontajana tunnetun Viivi Pumpasen esittämä hahmo Kikka Granberg tekee paluun Salatut elämät -sarjaan.
Kikka piipahti Salkkareissa ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Tuolloin hahmo sotkeutui Pihlajakadun huumekuvioihin ja jäi kiinni, kun Linda ja Rajala pidättivät hänet kaahailun vuoksi. Nyt katsojat pääsevät seuraamaan, miltä Kikan elämä näyttää pidätyksen jälkeen.
Pumpanen kertoo MTV Uutisille, että palaa Salattuihin elämiin positiivisin tunnelmin.
– Ihan ensimmäisestä Salkkarit-kokemuksestani ja koko tästä yhteisöstä jäi sydämellinen, ihana, lämmin ja perhehenkinen fiilis. Oli hirveän vastaanottavainen energia jo vuosi sitten, ja tänä vuonna oli superihanaa palata, Pumpanen iloitsee.
Lue myös: Viivi Pumpanen nähdään Salkkareissa – tällaiseen rooliin hän hyppää
Näyttelijä kokee, että Kikan rooliin hyppääminen on ollut mielenkiintoinen ja kiva haaste. Hän ja hänen roolihahmonsa kun ovat täysin eri puista veistettyjä.
– Kikka on siitä mielenkiintoinen, että omassa toiminnassani ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan. Onneksi! Pumpanen nauraa.
– Hän on tyyppinä muutenkin tosi erilainen kuin minä olen. Hän on hyvin pinnallinen. Hän on iso persoona, vaikka onkin omalla tavallaan hiljainen ja mystinen. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuka Kikka loppujen lopuksi on ja mistä hän tulee. Hänestä tiedetään aika vähän, ja se avaa minulle monta mahdollisuutta, että kuka minä olen Kikkana, hän jatkaa.
Pumpasen mukaan Kikasta paljastuu tällä kertaa vielä enemmän syvyyttä. Aiemmin hahmo on tullut tutuksi varakkaana ja monia kontakteja omaavana bilehileenä, mutta nyt hahmosta paljastuu myös paljon muuta.
– Hän on oikeasti hyvin älykäs. Se, että hän on rikollisuusvyyhdissä mukana, vaatii tietynlaista ajattelua. Nyt Kikasta tulee esiin hiljaisempi puoli, kun ei olla enää siellä bilemaailmassa, vaan neljän seinän sisällä, Pumpanen sanoo.
Vuodentakainen vierailu Salkkareissa poiki Pumpaselle palautetta ja viestejä sekä somen kautta että hänen lähipiiriltään. Lähipiirin huomio kiinnittyi erityisesti näyttelijän korkokenkäjuoksuun.
– Lähinnä, että aikamoinen tsirbula tämä Kikka, ja hyvä juoksemaan. Korkkarijuoksustani tuli kovasti hyvää vitsiä, hän nauraa.