Viisivuotiaan pojan kauhunhetket: pyöri pesukoneessa, kiidätettiin sairaalaan oksentavana ja mustelmilla – "Äiti ei ollut minulle kiva"

Yhdysvalloissa viisivuotiaan pojan äiti on pidätetty epäiltynä lapsen heitteillejätöstä sen jälkeen, kun hänen poikansa päätyi sairaalaan pyörittyään käynnissä olevassa pesukoneessa. Tapauksesta uutisoi The Independent.

Epämääräinen tapahtumaketju sai alkunsa, kun äiti vei läpimärän ja oksentavan poikansa tämän isän luokse. Isän mukaan poika oli tajunnan rajumailla ja meni hetkittäin tiedottomaksi.

Äiti väitti löytäneensä pojan käynnissä olleesta pesukoneesta. Hän oli omien sanojensa mukaan pysäyttänyt pesukoneen välittömästi ja vetänyt pojan ulos.

Äiti ei soittanut hätänumeroon vaan lähti viemään poikaa tämän isän luokse. Isän luota poika kiidätettiin sairaalaan.

"Äiti ei ollut minulle kiva"

On vielä epäselvää, miten poika päätyi pesukoneeseen. Lääkärien mukaan hänen saamansa vammat viittaavat siihen, että olisi hyvin epätodennäköistä, että poika olisi joutunut pesukoneeseen vahingossa.

– Äiti ei ollut minulle kiva, oli poika sopertanut häntä kuulusteleville poliiseille.

Pesukoneyrittäjä on tehnyt testejä ja tullut siihen tulokseen, että kone ei voisi käynnistyä lainkaan, mikäli luukku on auki. Jonkun olisi siis täytynyt työntää luukku kiinni ennen koneen käynnistämistä.

Äitiä syytetään nyt pojan tahallisesta jättämisestä "tilanteeseen, jossa hänen henkensä ja terveytensä on uhattuna".

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja