Viisi tarinaa pitkään vaietusta ongelmasta – Yksinäisyyden yllättämät kertovat avoimesti elämästään

Dokumentti: Yksinäisyyden yllättämät 0:29

Yksinäisyys on Suomessa yleinen ongelma, jonka vakavuuteen on havahduttu laajemmin vasta parin viime vuoden aikana. Arviolta joka viides suomalainen on jossain elämänsä vaiheessa kokenut yksinäisyyttä.

Yksinäisyys on epämiellyttävä ja ahdistavaa, ja se vaikuttaa merkittävästi sekä hyvinvointiin että terveyteen. Syitä yksinäisyyteen on lukuisia ja kenestä tahansa voi tulla yksinäinen.

MTV3-kanava lähettää tänään sunnuntaina toiveuusintana toukokuussa 2015 ensimmäisen kerran esitetyn dokumentin Yksinäisyyden yllättämät. Dokumentti nähdään televisiossa kello 12.

Kasvot yksinäisyydelle

Yksinäisyyden yllättämät -dokumentissa viisi eri-ikäistä suomalaista kertoo avoimesti, miten heistä tuli yksinäisiä, kuinka he tilanteeseen suhtautuvat ja mitä he ovat yrittäneet tehdä yksinäisyytensä vähentämiseksi. 

Oman tarinansa kertovat 11-vuotias koulukiusattu tyttö, nelikymppinen sinkkunainen, 25-vuotias vakavasti sairaan lapsen yksinhuoltaja, eronnut, eläkkeellä oleva muurari sekä muusikko Jonne Aaron. 

– Yksinäisyyteen liitetään usein häpeä, vaikkei näin pitäisi olla. Arvostan suuresti sitä, että dokumentin päähenkilöt kertovat avoimesti ja rehellisesti omasta tilanteestaan. Se auttaa ymmärtämään yksinäisyyttä ja toivottavasti herättää päättäjät ja tavalliset katsojat myös tekemään jotain yksinäisyyden vähentämiseksi, sanoo dokumentin käsikirjoittaja Ripsa Koskinen-Papunen.

Mitä päähenkilöille kuuluu nykyisin?

Dokumentti esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten.

Tänään, heti uusinnan jälkeen MTV:n nettisivuilla kerrotaan, mitä dokumentin päähenkilöille kuuluu nyt. Onko heidän yksinäisyytensä yhtään helpottanut tai heidän suhtautumisensa siihen muuttunut?

Yksinäisyyden yllättämät -dokumentin on käsikirjoittanut Ripsa Koskinen-Papunen, kuvannut Esa Kurkikangas ja leikannut Sari Paananen

Katso Yksinäisyyden yllättämät -dokumentti MTV3-kanavalla 4.12. kello 12. 

Lue myös:

    Uusimmat