Norjassa kadonneiden suomalaisten etsinnät on toistaiseksi keskeytetty lumivyöryvaaran ja huonon näkyvyyden vuoksi.
Etsintöjä on tarkoitus jatkaa aikaisintaan tänään aamulla, paikallisesta poliisista kerrotaan.
Kolme suomalaista miestä ja ruotsalaisnainen ovat kateissa Tromssan läänin vuoristoalueella Pohjois-Norjassa.
Lue myös: Neljä henkilöä on kadoksissa Norjan vuoristossa – Expressen: joukossa kolme suomalaista
1:04
Videolla lumiturvallisuuskouluttaja Jarkko Henttonen kertoo lumivyöryjen vaarallisuudesta.
Nelikko nähtiin viimeksi eilen iltapäivällä, jolloin he olivat matkalla Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle.
Alueella on ollut useita lumivyöryjä. Yksi vyöryistä on poliisin mukaan 300 metriä leveä ja pituudeltaan 500–600 metriä.
– Emme ole varmoja, mutta pelkäämme että vyöry on vienyt heidät mukanaan. Heidän olisi pitänyt palata jo kauan sitten, sanoi tutkintaa paikan päällä johtanut John-Kåre Granheim Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle illalla.
