Mainos

Viinanen hämmästelee tutkijoita ja pörssivälittäjiä

Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen hämmästelee sijoitustutkijoiden ja pörssivälittäjien toimintaa. Viinanen epäilee STT:n haastattelussa heidän rakentavan ensin teorioita ja myöhemmin rahastavan ne.

Tästä esimerkkinä on Sammon ja Pohjolan kurssinousu, jota on selitetty yhtiöiden omistuspohjan kiinnostavuudella. Viinanen katsoo, että Pohjolan kurssinousu perustuu ennemminkin hyvään tulokseen.

Viinanen tosin myöntää, että Suomessa yleinen ristiinomistus haittaa pörssikurssien nousua.

Viinanen myös aprikoi, miksei ay-liikkeen roolia vuoden 1991 kriisiratkaisuissa ole juuri pohdittu julkisuudessa. Viinanen kysyy, mitä ay-liike mietti, kun se kaatoi yhteiskuntasopimuksen. Etukäteen oli selvästi kerrottu, että devalvaatiosta seuraa konkurssiaalto ja massatyöttömyys.

Nykyiselle hallitukselle Viinanen antaa tunnustusta hyvästä päätöksentekokyvystä. Sen sijaan hän moittii eräitä Ahon hallituksen ministereitä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.