Viiltävää! Liigaseuralta ovela kuitti kohu-TPS:lle

SM-liigassa TPS on ollut alkusyksyn murheenkryyni. Nimekkäällä joukkueella kauteen lähtenyt TPS tipahti lauantain kierrosten tulosten myötä koko sarjan viimeiseksi. TPS on kehissä tänään tiistaina, kun kotiottelussa vastaan asettuu KooKoo.

Illan vastustaja loi varsin mukavaa latausta sosiaalisen median puolella, sangen viiltävällä kuitilla.

KooKoo nosti esille otteen TPS:n aiemmasta ulostulosta.

– ”Mitä TPS sinulle oikeasti merkitsee?”

– Viidettä peräkkäistä voittoa! KooKoo heitti ovelasti.

Tausta rakentuu TPS:n sunnuntain julkaisusta, joka kuului näin:

”Vaikeina aikoina punnitaan kaikkien sydän. Mitä me olemme yhdessä?

Tai mitä TPS sinulle oikeasti merkitsee?

Jokainen valitsee itse.

Silti on vain TPS.

Näytä itsellesi ja muille, oletko oikeasti TPS.

Milloin Turussa on muka luovutettu?”

Ulostulo herätti kovaa ihmetystä ja kritiikkiä muun muassa TPS:n omien fanien suunnalta. Esille nostettiin se, miten heikon syksyn jälkeen vastuu sysätään nyt fanien suuntaan.

TPS:n urheilujohtaja Antero Niittymäki löi omalta osaltaan painetta päävalmentaja Kalle Kaskiseen päin MTV Urheilun haastattelussa.

– Meillä on huomenna iso peli ja pelejä pitää ruveta voittamaan, se on ihan selvä asia, Niittymäki sanoi maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat