Monia autoilevia suomalaisia oletusarvoisesti harmittaa siinä vaiheessa, kun liikenteen päästöjä karsitaan. Hallituksen asettaman tavoitteen mukaan liikenteen päästöt saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä. Keinovalikoimassa on muun muassa polttoaineen litrahinnan korotus kymmenillä senteillä.
Nykyhallitus suunnittelee liikenteeseen isoa remonttia, jonka pitäisi puolittaa kotimaisen liikenteen kasvihuonepäästöt vuoteen 2030 mennessä ja edelleen nollata ne myöhemmin.
Asian ytimessä Jaakko Loikkanen -ohjelmassa vierailivat kansanedustaja Emma Kari (vihr.) ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Molempien arvioiden mukaan hallitus ei ole ainakaan ensimmäisenä ratkaisunaan puuttumassa polttoaineen hintaan.
Emma Karin mukaan päästötavoitteisiin pyritään monilla eri keinoilla, joista viimeinen on polttoaineen hintaan liittyvä hintaohjaus.
– Ensimmäisenä meillä on valtavat investointipaketit liittyen puhtaaseen liikenteeseen, meillä on erilaisia tukia fossiilisista (polttoaineista) luopumiseen.
Kurvinen on kannassaan selkeämpi. Hänen mukaansa nykyhallitus ei tule tekemään sellaisia linjauksia, jotka nostaisivat polttoaineiden hinnat pilviin.
– Ei tule tekemään ainakaan mitään sellaisia veronkorotuksia tai mitään päästökauppamalleja, jotka räjäyttäisivät polttoaineen litrahinnan. On peloteltu yli kahden euron litrahinnoilla, kymmenien senttien korotuksilla. Keskusta ei tule sellaisia hyväksymään. Olen varma siitä, että pystymme uusien teknologioiden ja menetelmien kautta päästövähennyksiä tekemään.
Kurvinen jatkaa edelleen, että sellaisia poliittisia päätöksiä ei ole luvassa, joilla hinnat nousisivat merkittävästi. Litrahinnat voivat nousta sentin tai kaksi, mutta kymmeniin sentteihin hän ei usko.
– Minusta raja menee siinä, että raakaöljyn maailmanmarkkinahinta heittelee. Viime vuonna se oli hyvin edullista. Nyt kun maailmantalous elpyy, niin hinnat ovat pumpullakin nousseet. Mutta emme tee sellaisia poliittisia päätöksiä, jotka nostaisivat poltoaineen hintaa enemmän, kuin mitä maailman markkinahinta kehittyy, Kurvinen arvioi.
Voidaanko päästötavoitteet saavuttaa ilman yksityisautoilijan kukkarolla käymistä?
Emma Kari painottaa, ettei yhdenkään kotimaisen poliitikon tavoitteena ole autoilijoiden kiusaaminen, vaan keskiössä ovat ilmastotavoitteet.
– Me emme peräänny pätkääkään siitä tavoitteesta, että nämä päästöt tullaan puolittamaan. Jos se edellyttää polttoaineen hintaohjausta, niin viimeisimpänä vaihtoehtona siihen mennään. Tämä hallitus on sitoutunut ilmastotavoitteissa pysymiseen ja siitä me pidämme myös huolen.
Uusimmat
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
13:43
Outo yksityiskohta herätti poliisin epäilyksen Ullanlinnan murha-asunnossa: "Jäi olo, että tässä voisi olla jotain hämärää"
-
13:34
Prinssi Constantin, 51, on kuollut äkillisesti
-
13:28
Lähes sata kuollut Libanonissa sodan alettua – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
13:09
Ukrainassa pulaa sähköstä, naapurimaista satoja megawatteja paikkaamaan – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
13:09
Muotiasiantuntija kertoo, kuka oli Linnan juhlien kirkkain tähti – nämä olivat suurimmat trendit
-
Lataa lisää