Nettiä ravistelleelle mekkopähkinälle löytyi selitys – yökyöpeli ja aamuvirkku voivat nähdä sen eri tavoin

Selitys kaksi vuotta sitten ihmisiä ympäri maailmaa piinanneeseen mekkomysteeriin on ehkä vihdoin löytynyt.

Tyttärensä häihin mekkoa etsinyt Cecilia Bleasdale synnytti ilmiön sattumalta. Hän otti 7. helmikuuta 2015 englantilaisessa kaupassa cocktail-mekosta älypuhelimellaan kuvan, joka alkoi levitä blogipalvelu Tumblrin kautta.

Osa ihmisistä näki mekon sini-mustana, osa kulta-valkoisena, vaikka he katsoivat kuvaa samalta näytöltä samaan aikaan. Kuva aiheutti ennennäkemätöntä somekohua, ja mekon väriä kommentoivat niin neurotieteilijät kuin laulaja Taylor Swiftkin.

Erot saattavat johtua ihmisen alitajuisesta käsityksestä siitä, onko mekko varjossa vai ei, osoittaa Journal of Vision -tiedelehden huhtikuun numerossa julkaistu tutkimus.

Jos mekon olettaa olevan varjossa, ihminen laskee automaattisesti valaistuksen vaikutuksen pois kuvasta ja ikään kuin korjaa mekon väriä.

Näet, mitä odotat näkeväsi

Ehkä kiinnostavinta tutkimuksessa on kuitenkin se, millä perusteella ihminen arvioi, missä valossa mekko on.

Aiemman tutkimuksen perusteella ihmiset olettavat kohtaavansa sellaisia asioita, joita he ovat kohdanneet aiemminkin. Jos kuva on epäselvä, ihminen yrittää täyttää puuttuvan tiedon oletuksilla. Tämä on oikeastaan normaalitila, kertoo itsekin mekkopähkinää aikanaan pyöritellyt havaintopsykologi Tarja Peromaa Helsingin yliopistosta.

– Havaitsemisessa on paljon asioita, jotka ovat eräänlaista päättelyä.

Peromaan mukaan hyvä esimerkki on kuu, joka näyttää horisontissa isommalta, koska sitä vertaa ympärillä olevaan maisemaan.

– Kun kuu on keskitaivaalla ei pystytä arvioimaan etäisyyttä, niin se näyttää pienemmältä.

Sama pätee mekkoon. Tutkimuksen mukaan ihmisen heräämisaika voi vaikuttaa siihen, minkä värisenä mekon näkee. Myöhään valvovat yökyöpelit arvioivat muita useammin, että mekkokuvassa on keinotekoista valoa - koska he ovat todennäköisesti olleet aiemminkin paljon keinovalossa.

Sen sijaan enemmän päivänvalossa oleskelleet aamuvirkut olettavat useammin, että kuvan valo on luonnollista päivänvaloa.

Aamuvirkuiksi itsensä määrittelevät näkivätkin mekon useammin kulta-valkoisena kun taas yökyöpeleinä itseään pitävät useammin sini-mustana -jollainen mekko muuten todellisuudessa on.

Tutkimus pätee aamuvirkkuun psykologiin

Peromaa on nähnyt mekkokuvassa alusta asti kultaista ja vaaleansinistä, mikä on kulta-valkoisen ja sini-mustan lisäksi kolmanneksi yleisin tapa nähdä värit.

Aamuvirkuksi itsensä luokitteleva Peromaa ei ole koskaan nähnyt alkuperäisessä kuvassa sini-mustaa, joten tutkimus pätee ainakin häneen.

– Tämä on mielenkiintoinen ajatus ja järkeenkäypä.

Tutkimus perustuu nettikyselyihin, joihin vastasi yli 13 000 ihmistä.


Lue myös:

    Uusimmat