Vihdoin selvennys – jalkapallon kiistanalaista käsivirhesääntöä tarkennettiin

Jalkapallon säännöistä vastaava elin IFAB on selkeyttänyt käsivirhesääntöä ja siihen liittyvää tulkintaa. Uusille linjauksille ilmeni tarve useiden vastaantulleiden kiistanalaisten tilanteiden myötä.

IFABin mukaan viimeinen päätösvalta säilyy erotuomarilla.

Vuonna 2019 tehtyjen muutosten perusteella käsivirhe voidaan tuomita tapauksissa, jossa pelaajan käsi on tehnyt kehon "luonnottoman suureksi". Käsivirheeksi tulkitaan myös tilanne, jossa pelaajan käsi on noussut olkapään yläpuolelle vahingossa tai tarkoituksella.

Tuolloin tarkoituksena oli selkeyttää sääntöä, mutta monet, mukaanlukien Uefan presidentti Aleksander Ceferin, uskovat sillä olleen vastakkainen vaikutus.

Aiempi käsivirhesääntö perustui ensisijaisesti erotuomarin päätökseen siitä, oliko käsivirhe tahallinen vai ei.

IFABin tekniset neuvoantajat kertoivat tiedotteessa, että käsivirhetilanteiden tulkinta kaipaa selkeyttämistä ja johdonmukaistamista huolimatta siitä, että säännön sanalliset muodot tarkistettiin vuosi sitten.

– Korostimme uudelleen erotuomarin lopullista päätösvaltaa. Jokainen pallon kosketus pelaajan käteen ei myöskään ole rike, IFAB kommentoi.

– Termin "luonnottomasti suurempi" perusteella erotuomareiden tulisi arvioida käden/käsivarren sijaintia suhteessa pelaajaan liikkeeseen kyseisessä pelitilanteessa

Lue myös:

    Uusimmat