Mainos

Pelottava ja ahdistava viha – suuttumisen taustalta löytyy häpeää ja kauhua

Viha yhdistetään yleensä tuhoavuuteen, mutta mitä viha itse asiassa on? Aggression ei tarvitse johtaa mihinkään, mutta silti vihaisuus pelottaa ja ahdistaa. Miksi? 

Olet kammottavin tuntemani ihminen. Et osaa mitään, kumpa et olisi edes olemassa.

Toivon, että kuolisit!

Vihaan sinua!

Viha yhdistetään yleensä tuhoavuuteen ja väkivaltaan, mutta mitä viha itse asiassa on?

– Viha on hirveän yksinkertainen juttu: me opimme kasvatusprosessin aikana sellaisen ajattelutavan, jota kutsun syyllistäväksi ajatteluksi. Se tarkoittaa käytännössä, että kaikilla on päässään tutka, joka koko ajan pyörii ja yrittää löytää, kuka tekee väärin, kertoo Lars E. Granskog.

Granskog käyttää itsestään titteliä "rauhallistaja". Hän opettaa vihanhallintaa ja on opiskellut Marshall Rosenbergin kehittämää Nonviolent Communicationia, siis NVC:tä, jo 14 vuotta.

– Mikä saa ihmisen suuttumaan tai riitelemään rakastamansa toisen ihmisen kanssa? Olemme hirveän suvaitsevaisia rakastumisvaiheen aikana. Kun rakastumisvaihe on ohi, alkaa näkyä kaikenlaisia puutteita toisessa ihmisessä: hän ei olekaan sellainen, kuin ajattelin, että hän on. Hän tekee ja sanoo väärin, ja minä rupean tietenkin huomauttelemaan siitä: miksi nyt noin teit? Siitä se lähtee. Kun ajattelen syyllistävästi, saan koko ajan pontta sen taakse, että toista täytyy ojentaa ja kouluttaa. Kun ajattelen toisen tekevän väärin, oikeutan suuttumisen hänelle.

Granskog uskoo vihaisuuden johtuvan kasvatuksesta. Hän uskoo, ettei ihminen synny syyllistävä ajattelutapa mukanaan: kasvatusprosessin aikana isä ja äiti opettavat, millä tavalla asioita tehdään – ja miten toisia tuomitaan.

– Se (syyllistävä ajattelu) tulee suusanallisena perinteenä meille. Kouluissa toimitaan juuri samalla tavalla. Siellä oikeutetaan esimerkiksi rangaistukset, että pitää rangaista, että saadaan ilkeät lapset mukautumaan ja alistumaan siihen, miten pitäisi toimia, hän kuvaa.

– Koko yhteiskunta on täynnä tätä syyllistävää ajattelua, ja siksi on aivan luonnollista ja normaalia, että ihmiset menevät siihen lankaan että suuttuvat toisilleen. Voi sanoa, että lähestulkoon jok’ikisessa perheessä on jossain määrin tällaista ongelmaa. Kaikki voisi olla paljon paremmin, jos ajattelu olisi toisenlaista.

Granskog myöntää itsekin, että hänen lähestymistapansa vihanhallintakoulutukseen on epätavallinen.

Pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, kauhua

Moni pitää vihan luonnollisena seurauksena väkivaltaa: kun vihaa, tekee mieli raivota, heittää lautanen seinään.

Lyödä.

Vihaan sinua.

Maria Akatemian kouluttaja, psykologi ja ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija Maria Lindroos kertoo, että vihan taustalla on paljon muutakin: syviä, monenlaisia tunteita.

– Tutkimustyössämme 12 vuoden aikana on puhuttu paljon naisen vihasta ja väkivallasta, vihan tunteesta, joka on tavallaan väkivallassa päällimmäisin tunne. Mutta vihan alta on löydetty paljon pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, kauhua. Syviä eksistentiaalisia, todella kipeitä tunteita, hän sanoo.

Maria Akatemiassa autetaan naisia, jotka käyttävät tai pelkää käyttävänsä väkivaltaa.

Granskogin mukaan toiselle raivoamalla ihminen pyrkii vain täyttämään omia tarpeita. Näitä voivat olla arvostus, kuuluksi tuleminen, kunnioitus, oikeudenmukaisuus – siis aivan tavalliset, jokapäiväiset toiveet.

– On äärettömän mielenkiintoinen juttu, kun ihmiset eivät oikeasti tee koskaan mitään muuta kuin yritä täyttää omia tarpeitaan. Mutta missään tässä yhteiskunnassa ei yritetä opettaa tarvetietoutta. Emme ole tietoisia tarpeista, Granskog sanoo.

– Et voi kysyä toiselta ihmiseltä, että mitä tarvitset. Ei hän tiedä. Ei hän ole tottunut ajattelemaan sitä kautta, se pitää oppia, hän jatkaa.

Vihan taustalla on pelkoa, ja viha puolestaan johtaa uuteen pelkoon: ihminen pelkää käyttävänsä väkivaltaa. Mikä pelko voisi olla niin voimakas, että se saisi ihmisen lyömään rakkaitaan?

– Jos syvimmiltään ajattele, varmasti hylätyksi tulemista ja rakkauden menettämistä. Se on suurin kauhu ja pelko ihmisellä, Lindroos sanoo.

Muisto hallinnan menettämisestä

Viha ei aina johda mihinkään, eikä sen tarvitsekaan johtaa. Vihaa voi vain tuntea, ja sen kanssa voi vain olla, kuten rakkauden tai ilon tunteen kanssa.

Silti myös MTV Lifestylen kyselyssä 14 prosenttia vastaajista kertoi pitävänsä vihaa pelottavana tunteena.

– Ajattelen, miksi pientä lasta pelottaa olla vihainen. Lapsethan säikähtävät omia raivokohtauksiaan hirveästi ja syli niiden jälkeen tuntuu tosi hyvältä. Aikuinen pystyy suhtautumaan omaan vihaansa niin, että se on jollain tavalla hallittavissa, mutta ehkä siihen liittyy hallinnan menettämisen riski. Mitä pienet lapset omassa raivokohtauksessaan pelkäävät? He pelkäävät sitä, että ovat hallitsemattomassa tilassa, kuvaa Pia Puu Oksanen, toiminnanjohtaja Naisten Linjalta.

Naisten linja auttaa naisia ja tyttöjä, joilla on huoli väkivallasta. Aiemmin yhdistys kuvasi auttavansa naisia, jotka ovat kokeneet tai pelkäävät lähisuhteessa väkivaltaa. Nykyisin puhutaan huolesta, koska joillain yhteydenottajilla huolena on oma väkivaltaisuus – se, että vihaisuus lähtisi lapasesta. Sitä raivostuisi.

Tekisi jotakin arvaamatonta.

– Lapsella omat reaktiot eivät ole kontrollissa, hän on tietyllä tavalla vaipunut kontrolloimattomaan tilaan. Luulen, että aikuisen kohdalla muisto siitä hallinnan menettämisestä ja riski, että kontrollin saattaa menettää, synnyttää pelon, Puu Oksanen sanoo.

Mutta eikö olisi helpompaa vain tunnustaa? Sanoa, että nyt pelottaa?

Minä pelkään. Älä jätä minua.

Lindroosin mukaan olisi varmasti. Elämä vain ei ole yksinkertaista. Siksi tarvitaan väkivaltaa ehkäisevää työtä, jossa opitaan tavoittamaan oman itsen nyansseja ja erilaisia tunteita, joita sielussa kuplii. Samalla ihminen oppii pukemaan tunteet sanoiksi.

– Tunteita on oppinut piilottamaan, kätkemään ja kapseloimaan jo hyvin varhain lapsuudessa. Ne on tulkittu häpeällisiksi. Silloin viha on puolustuskeino. Ihminen on tullut häpäistyksi tai torjutuksi näiden tunteiden kanssa ollessaan, Lindroos kuvaa.

– Tunteet jäävät peittoon ja piiloon, ne kätketään myös itseltä, ikään kuin ei olisi vihainen laisinkaan. Erityisesti naisilla on hyvin tavallista, että pelkkä ajatus siitä, että voisi olla vaikkapa lapselle vihainen, on aivan kauhistuttava. Koetaan, että koko vihan tunne on vaarallinen. Tunne ja teko, toiminta sekoittuvat keskenään. Näin tunteet jäävät vaille käyttövoimaa, kuten vihan tunnekin: vaille sitä hyvää elämänvoimaa, mitä tunteet parhaimmillaan ovat ja mihin ne ovat ihan välttämättömiäkin.

Kaikki viha ei ole samanlaista. Traumaattinen viha syntyy esimerkiksi väkivallanteon seurauksena.

– Tämä on vähemmän keskusteltu asia. Euroopan perusoikeusvirasto teki Euroopan laajuisen vertailevan tutkimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan eri muodoista. Paljon puhutaan siitä, miten Suomi tässä vertailussa joutui kolmen maan joukkoon, joissa tyypillisesti naisiin kohdistuva väkivalta on yleisintä muihin maihin verrattuna. Se, mistä ei Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen yhteydessä puhuttu paljoakaan, on se, että haastatelluilta kysyttiin millaisia seurauksia väkivallalla on. Ykkösenä kaikkien eurooppalaisten naisten vastauksena oli viha, kuvaa Puu Oksanen Naisten Linjasta.

– Tämä on ikään kuin koko Eurooppaa koskeva tulos. Jos olet kokenut väkivaltaa, vihan tunne on tyypillisempi kuin häpeä tai syyllisyys. Fyysisen, seksuaalisen tai psyykkisen koskemattomuuden loukkaaminen on niin ravisteleva kokemus, että se synnyttää vihaa. Sinua on loukattu. Voi sanoa, että tässä on kyse traumaperäisestä vihantunteesta, joka voi olla hyvin kyltymätön, jollei tapahtunutta pysty purkamaan tai jäsentämään eikä saa oikeutta omaan tilanteeseen tai pysty toipumaan väkivallanteosta. Viha voi muodostua uhrille hyvän elämän elämistä estäväksi tekijäksi, Puu Oksanen kuvailee.

Nykyisin muodikasta on olla tiedostava, hetkessä elävä ja anteeksiantavainen ihminen. Älä jää kiinni negatiivisuuteen, anna anteeksi, päästä irti!

No, ei se nyt niin vain käy.

– Jos olet kokenut väkivaltaa ja sen seurauksena tunnet vihaa, anteeksiantamisen edellytys on se, että olet saanut oikeutta ja pystynyt käsittelemään vihan tunteita ilman, että sinua syyllistetään. Ratkaisu ei ole se, että tällaisessa tilanteessa sanoo uhrille: ai, olet kokenut väkivaltaa, se henkilö, johon olet luottanut ja uskonut, on sinua pahoinpidellyt tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen? No, nyt pääset vihasta helpoiten eroon sillä, että annat anteeksi! Itse asiassa näin saattaa syventää uhrin kokemusta loukatuksi tulemisesta, Puu Oksanen kuvailee.

– Uhria auttaa eniten, että häntä uskotaan, hänen kokemansa psyykkinen, fyysinen tai seksuaalinen rajojen loukkaaminen tunnistetaan väkivallaksi ja että todetaan, ettei se ole uhrin syy tai vika, uhri ei ole rikosvastuullinen. Uhri, hän, joka on väkivaltaa kokenut, on niin arvokas, että hänelle kuuluu kaikki se tuki ja hyväksyntä, mikä vain on mahdollista antaa. Kun ihminen saa omanarvontunteensa takaisin, vihasta on helpompi luopua, Puu Oksanen sanoo.

Kun omanarvontunteen on saanut takaisin, pahan tapahtuman voi jättää omaan henkilöhistoriaansa. Vaikka elämä ei olisi aivan entisellään, tapahtuman ajatteleminen ei enää herätä voimakkaita tunteita – ei sen paremmin vihaa kuin sääliäkään, ei häpeää, ei mitään.

– Se vaatii, että on saanut kokemuksen omasta arvostaan jollain tavalla takaisin. Ja oikeutuksen siihen, että on ollut oikeus tuntea vihan tunteita, Puu Oksanen sanoo.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.