Vietätkö aikaa kotosalla lähinnä pyjamassa tai verkkareissa? Näin usein korona-ajan suosituimpia vaatekappaleita tulisi pestä

Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta 1:15
Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta.

Koronakriisin vuoksi ihmiset ympäri maailmaa ovat viettäneet normaalia enemmän aikaa kotona. Kotona oleskelu on saanut aikaan sen, että monet pukeutuvat lähinnä pyjamaan tai verkkareihin. Kuinka usein nyt kovassa käytössä olevia vaatekappaleita tulisi pestä?

Kun suurin osa ajasta kuluu kotona, eikä juuri kukaan näe sinua, voi ulkonäöstä ja hygieniasta huolehtiminen alkaa helposti lipsua. Näinäkään aikoina ei kuitenkaan tulisi viettää liikaa aikaa samoissa vaatteissa ilman säännöllistä pyykkäämistä.

ACI eli American Cleaning Institute on laatinut listan, kuinka usein eri tekstiilejä ja vaatekappaleita olisi hyvä pestä. Asiasta kertoo Refinery29.

Ideaali pesuväli 3–4 käyttökerran välein

Vaatekappaleen pesuväliin vaikuttaa muun muassa materiaali, mitä vaate päällä tehdään sekä minkälainen sää on. Esimerkiksi urheillessa ja lämpimällä säällä ihminen hikoilee herkemmin, mikä lyhentää vaatteen pesuväliä.

Ihanteellinen pesuväli pyjamille ja olohousuille on 3–4 käyttökerran välein. Jos käyt suihkussa juuri ennen nukkumaanmenoa, voit käyttää pyjamaa muutaman kerran enemmän. Lakanat tulisi pestä noin kahden viikon välein: jos laiminlyöt lakanoiden pesun, ei pyjaman ahkerasta pyykkäämisestä ole juurikaan hyötyä.

Valkoisia ja silkkisiä vaatteita kannattaa pestä useammin: ACI suosittelee pesemään niitä joka käyttökerran jälkeen, sillä kyseiset kankaat ovat herkempiä värjääntymille.

Jos pyjamaan tai verkkareihisi tulee tahra, vaate kannattaa pestä ja kuivata niin pian kuin mahdollista. Tämä pidentää huomattavasti vaatteen käyttöikää, kun tahrat eivät pääse pinttymään.

Lue myös:

    Uusimmat