Uskoisitko ensinäkemältä, mikä on pisakoristeiden materiaalin alkuperä? Kauniit koristeet syntyvät lähes ilmaiseksi jokaisen kotoa löytyvästä roskasta
Kierrätysaskartelussa hauskinta on juuri se, että tarvikkeet löytyvät helposti kotoa. Katso video miten pisarakoriste askarrellaan vessapaperirullan hylsystä.
Tarvitset
Vessapaperin tai talouspaperin hylsyn
Sakset
Nitojan
Ompelulankaa
Terävän neulan
Tee näin
Leikkaa paperirullan hylsystä kuusi kappaletta, joiden leveys on noin 1,5 cm. Leikkaa kappaleet niin, että ne säilyttävät rengasmuotonsa.
Litistä yhdestä renkaasta pisaran muotoinen. Kiinnitä terävä pää nitojalla noin 1,5 cm:n etäisyydeltä taitteesta.
Taita yksi rengas kaksinkerroin ja vielä kerran kaksinkerroin siten, että siitä tulee V-kirjaimen muotoinen.
Puolita kaksi rengasta leikkaamalla. Taita yksi puolitettu kappale kaksinkerroin, taita vielä päät kohti keskitaitetta. Taittele yhteensä viisi samanlaista kappaletta. Asettele kaksi V-muotoon taiteltua kappaletta sisäkkäin.
Leikkaa yksi rengas neljään osaan. Rullaa neljäsosakappaleet kolmelle rullalle.
Asettele taitellut ja rullatut kappaleet pisaran sisään. Ensin alas iso V-muotoinen kappale. Sen sisään sisäkkäin taitellut V-kappaleet. Aseta yksi pieni V-muotoinen kappale pisaran sisäpuolelle yläreunaan terävä pää ylöspäin. Asettele rullat edellisen kappaleen sisäpuolelle ja molemmin puolin. Pujota ripustuslanka terävällä neulalla yläreunaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää