Poliisi on saanut kiinni ja saattanut vangituksi kahden pääkaupunkiseudun alueella sattuneen murtosarjan epäillyt. Epäillyt ovat albanialaisia, jotka ovat ilmeisesti toisistaan tietämättä tehtailleet pääkaupunkiseudulla asuntomurtoja.
Videolla poliisin kuvia epäillyiltä takavarikoiduista arvoesineistä. Tällaiset korut voroille kelpaavat.
Toinen murtosarjoista tapahtui tämän vuoden helmikuussa Laajalahdessa, ja poliisi nappasi kaksi teoista epäiltyä albanialaismiestä kuun lopussa.
Epäillyt selvittivät poliisin mukaan tekojaan varsin kattavasti, ja heidän selvitettiin vuokranneen Helsingin Kalliosta asunnon majapaikakseen.
Rikostoveri kiinni Espanjasta
Miesten rikoskumppaniksi epäilty maanmies tavoitettiin Barcelonan lentokentältä kaksi päivää epäiltyjen kiinnioton jälkeen. Tämän hallusta saatiin haltuun muun muassa Rolex-merkkisiä kelloja ja yli 600 grammaa kultakoruja. Korut toimitettiin Espoon poliisiasemalle, mistä ne on tarkoitus viedä esiteltäväksi rikosten uhreille. Mies vangittiin poissaolevana, mutta toimitettiin viime kuussa Espanjasta Espoon poliisivankilaan.
Miesten epäillään sotkeentuneen yhteensä yhdeksään Espoossa tehtyyn ja kymmeneen Helsingissä toteutettuun asuntomurtoon.
MTV Uutiset antoivat äänen asuntomurtojen uhreille, jotka kertoivat omaan kotiin tunkeutuneiden horjuttaneen koko perheen turvallisuudentunnetta.