Video: Nainen törkkäsi yllättäen 13-vuotiaan pojan kohti metroa

Vaaratilanne: Nainen tönäisee poikaa metrolaiturilla kohti metroa 0:22

Helsingin käräjäoikeus langetti sakkoja 29-vuotiaalle kehityshäiriöiselle naiselle, koska tämä tönäisi hänelle ennestään tuntemattoman pojan kohti laiturille saapuvaa metrojunaa.

Tapaus sattui maaliskuussa 2013 Herttoniemen metroasemalla. 13-vuotias poika tuli sisarensa kanssa laiturille, jossa 29-vuotias nainen istui penkillä. Nuoret olivat matkalla kouluun.

Valvontakameran tallenteelta näkyy kuinka metrojuna tulee asemalle ja hidastaa vauhtiaan. Nainen yllättäen tönäisee poikaa selästä kohti metroa. Poika horjahtaa kohti, muttei kaadu. Junan ja pojan väliin jää ainakin metri.

Pojan kertomuksen mukaan hän oli tuntenut niskassaan iskun ja nähnyt jonkun naisen yrittävän työntää häntä raiteille.

Poika ei saanut vammoja, mutta kertoi naisen tulleen samaan metroon ja todenneen: ”Noin pitäisi tehdä kaikille, joilla on sosiaalivika”.

Naisella ei muistikuvaa

Naisella ei ollut muistikuvia tapahtuneesta, eikä hän oikeudessa osannut selittää käyttäytymistään. Hänellä oli vuonna 2006 todettu kehityshäiriö.

Syyttäjä vaati naiselle rangaistusta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, koska poika olisi voinut pudota metrovaunujen väliin ja loukkaantua vakavasti.

Oikeus piti tekoa pahoinpitelyn yrityksenä, koska tönäisy ei ollut kova. Junan keula oli ohittanut pojan, eikä kohdalla ollut vaunujen väliä, johon poika olisi voinut pudota. Vaaraa vaikeasta ruumiinvammasta tai hengenvaarasta ei ollut.

Oikeus piti vankeutta liian ankarana naisen lievään kehitysvammaan nähden ja päätyi sakkoihin. Nainen määrättiin maksamaan 50 päiväsakkoa eli tässä tapauksessa 300 euroa.

Naisen on myös maksettava pojalle kärsimyksestä 600 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat