VIDEO: Näin peltipoliisien kuvia tutkitaan – mitä jos kuvassa on poliisin kaveri?

Näin valvontakamerakuvia tutkitaan 2:32

Jos peltipoliisin kamera räpsähti maantiellä kohdallasi, säikähtänyt ilmeesi on pian Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen pähkäiltävänä.

– Yhtä kuvaa käsitellään 20–30 sekuntia, kuvista katsotaan rekisterikilpi ja tarkastetaan, onko kyseessä nainen vai mies, kertoo vanhempi konstaapeli Jesse Sundberg.

Sukupuolen tarkastamisella voidaan täsmentää, kenelle sakko perheessä kuuluu, auton omistajalle vai haltijalle. Sundbergin mukaan valituksia väärin lähetetystä sakosta piisaa.

– Sitten tutkitaan asiaa ja katsotaan kelle se seuraamus sitten lähtee.

Jos kuvasta ei saa selvää rekisterikilvestä tai kuljettajan kasvoista, ei rikettä voida tutkia. Sundberg kuitenkin muistuttaa, että rekisterikilven peittäminen lialla tai esimerkiksi lumella on kielletty laissa.

Kasvonsa peittämistä yrittäviä näkyy kuvissa päivittäin.

– Aika usein jäävät yrityksiksi, vähän ollaan liian myöhään liikkeellä tai muuta.

Ilmeet ovat Sundbergin mukaan kuvissa usein hyvinkin hämmentyneitä. Konstaapelia ei haittaisi, vaikka välillä vilahtaisi hymykin.

– Sitä ei ole vielä näkynyt, mutta toki kannattaa, sehän tekee meidänkin homman huomattavasti mukavammaksi.

Narahtaako kännykkäänkin puhuva?

Sundbergin mukaan peltipoliisit tarkkailevat lähinnä ajonopeuden noudattamista. Turvavyöttä ajaville tai kännykkä korvalla puhuville ei lähetetä sakkoja.

Jos rike ja rikkeen tekijä on kuvasta todistettu, ymmärtää Sundbergin mukaan suurin osa suomalaisista maksaa sakkonsa mukisematta.

– Ymmärtävät yleensä, että ovat tehneet väärin ja miksi me tätä työtä teemme.

Kaiken kattavia selityksiäkin on silti kuultu mummon hautajaisista kadonneisiin liikennemerkkeihin. Katso videolta, millaisessa tilanteessa selitys voi mennä läpi.

Jos peltipoliisin kuvassa vilahtaa poliisin tuttava, ei kaverinkaan päätä silitellä.

– Jos huomaa, että kyseessä on läheinen, niin siirretään toiselle konstaapelille hoidettavaksi, niin ei tarvitse itse seuraamusta määrätä.

Videolla Sundberg kertoo myös, miltä liikennetolpilta tulee erityisen paljon ilmoituksia.

Kameroiden paikat vaihtuvat – tunnistaako kuski?

Peltipoliisin tolppia on kaiken kaikkiaan 900, mutta kameroita yhteensä 90, joista käytössä vain 40–50. Tämä tietää välillä kameroiden paikkojen vaihtorumbaa poliiseille.

– Poliisilaitos päättää itse, milloin niitä käydään vaihtamassa. Ne voivat olla hyvinkin pitkään tai kolme päivää, miten itse haluavat. Me ei puututa siihen, poliisin liikenneturvakeskuksesta kerrotaan.

Yksi sakkorysistä, Helsingin Mechelininkadun tolppa pitää keskuksen mukaan kameransa paikoillaan "käytännössä aina".

Kuinka tarkkaa kuljettajan silmää sitten vaaditaan, että näkee, missä peltipoliisissa on kamera ja missä ei?

– Ei sitä voi nähdä. Se on tuuripeliä, Sundberg muistuttaa.


Lue myös:

    Uusimmat