Mainos

Video: Maaret Kallio: "Mitä turvallisempi olo on toisen kanssa, sitä itsenäisempi voi olla"

Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntija psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallion mukaan itsenäisyys ja toiseen liittyminen kulkevat käsi kädessä.  

Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijakolmikko pohti erillisyyden ja toiseen liittymisen tasapainoa parisuhteessa.

– Erillisyys parisuhteessa on ihan hirvittävän tärkeätä, että ylipäätään voi mennä yhteen. Jos ei ole kaksi erillistä ihmistä, niin hehän eivät myöskään voi liittoutua toinen toisensa kanssa, Maaret Kallio toteaa.

– Silti ajattelen, että, meillä suomalaisilla on ennemminkin ongelma siinä, että osaamme liittyä toiseen kuin että osaamme olla erillään, hän jatkaa.

Myös Mikael Saarinen pitää erillisyyttä ja itsenäisyyttä yhtenä ihmiselämän suurimmista haasteista.

– Meille on luontaista olla riippuvainen ja tarvitseva suhteessa toiseen, mutta jos joudutaan ripustautumaan ja asettautumaan toisen varaan, niin tulee tietenkin isoja jännitteitä, Saarinen toteaa.

– Voi kokea, että ei pärjää itse, toinen taas voi kokea, että toinen roikkuu liikaa itsessä, hän jatkaa.

Maaret Kallio muistuttaa vielä, että erillisyyttä ei voi tarkastella ilman, että mietitään liittymistä.

– Mitä turvallisempi olo ihmisellä on toisen ihmisen kanssa, niin sitä itsenäisempi hän voi olla. 

Mitä muuta asiantuntijat kertoivat erillisyydestä? Katso video! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21!

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.