VG: Kidnappaajat ottivat yhteyttä norjalaismiljardööriin – vaativat miljoonan euron lunnaita todisteista, jotka vahvistavat Anne-Elisabeth Hagenin olevan elossa

Norjassa miljardööri Tom Hagenin vaimon katoamiseen liittyen on tullut uusi lunnasvaatimus, uutisoi norjalaislehti VG. Poliisi ei kuitenkaan ole kommentoinut asiaa.

Kidnappaajat ottivat norjalaislehden mukaan heinäkuussa yhteyttä Anne-Elisabeth Hagenin perheeseen. Aviomies Tom Hagen on maksanut yli kymmenen miljoonaa Norjan kruunua saadakseen todisteet vaimonsa elossa olemisesta, mutta hän ei ole saanut vastausta, kirjoittaa norjalaislehti VG.

Useat riippumattomat lähteet ovat ilmoittaneet asiasta VG:lle.

Kesäkuun lopulla poliisi kertoi hylänneensä tutkintalinjan, jossa Anne-Elisabeth Hagenin uskotaan tulleen kidnapatuksi taloudellisten motiivien takia. Poliisit kertoivat keskittyvänsä tutkimaan tapausta henkirikoksena. He uskovat Hagenin kuolleen.

Tieto järkytti perheen asianajaja Svein Holdenin, jonka mukaan Hagenin läheiset uskoivat poliisin tutkivan tapausta edelleen kidnappauksena.

Uutta lunnasvaatimusta ei kommentoida

Noin kaksi viikkoa poliisin lehdistötilaisuuden jälkeen, heinäkuun alussa, perhe sai uuden lunnasvaatimuksen. Viestissä käskettiin maksamaan miljoona euroa, jos perhe haluaa todisteita Anne-Elisabeth Hagenin elossa olemisesta.

Tätä ennen perhe kuuli mahdollisista kidnappaajista edellisen kerran tammikuun lopussa, eli yli viisi kuukautta sitten.

VG: n tietojen mukaan perhe maksoi hieman yli 10 miljoonaa Norjan kruunua pian vastapuolen ilmoituksen jälkeen. Lehden mukaan maksu on suoritettu tilille, jota poliisi ei ole pystynyt jäljittämään.

Perheen asianajaja eikä poliisi ole kommentoinut mahdollista uutta sieppaajien yhteydenottoa ja lunnasvaatimusta VG:lle. 

Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat