Vesimiehen vuosihoroskooppi 2023: Työ pääroolissa tänä vuonna

Vesimiehen vuosihoroskooppi 2023: Vesimiehen rakkauselämässä on tänä vuonna aaltoilua. Ammatillisesti tiedossa on merkittävä vuosi!

Rakkaus

Vesimiesten rakkauselämä on vaihtelevaa vuonna 2023.

Jo kumppaninsa löytäneillä vesimiehillä voi olla välillä hieman ongelmia parisuhteessa. Teillä kummallakin on tapoja jotka ärsyttävät toista. Yrittäkää suhtautua toisiinne hyväksyvämmin ja arvostavammin. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja toimivat omalla tavallaan.

Rakkautta teillä riittää ongelmista huolimatta. Näytä kumppanillesi, kuinka tärkeä hän oikeasti on sinulle. Arjen kiireessä sellainen unohtuu välillä kokonaan. Parisuhdetta on tärkeää lujittaa jatkuvasti niin sanoin kuin teoinkin.

Joillakin vesimiehillä voi kolmas osapuoli tulla sekoittamaan suhdetta. Tai eksä saattaa tehdä paluun joko pelkästään ajatuksiin tai ihan oikeasti. Älä anna ajan kullata muistoja, vaan palauta mieleesi myös entisen suhteen ikävät puolet.

Monilla sinkkuvesimiehillä on kova haku päällä tänä vuonna. Tapaatkin monia mielenkiintoisia ihmisiä, mutta mitään pysyvää ei silti pääse syntymään. Ehkä sinä et sitä haluakaan, ja siksi vaihdat maisemaa, kun suhde on vaarassa muuttua liian vakavaksi.

Perhe ja ystävät

Vuotesi alkaa vauhdikkaasti yhdessä ystäviesi kanssa. Oikeastaan vietät melkein kaiken liikenevän aikasi ystävien seurassa. Perheen parissa sen sijaan voi syntyä helposti väärinkäsityksiä ja riitoja. Jokaisella teistä on omat voimakkaat mielipiteet, ja kompromissiin voi olla vaikea päästä. Myös raha-asiat voivat kiristää perheenjäsenten välejä.

Työ ja ura

Työ on pääroolissa sinun elämässäsi tänä vuonna, ja vuosi onkin sinulle ammatillisesti todella merkittävä. Tärkeintä sinulle ei ole työssäsi kuitenkaan se, että saat mahdollisimman paljon rahaa, vaan se, että voit käyttää luovuuttasi ja saada henkistä tyydytystä. Eikä saamasi tunnustus ja arvostuskaan ole pahitteeksi.

Saatat suunnitella työpaikan vaihtoa tai teet kaikkesi saadaksesi ylennyksen nykyisellä työpaikallasi, ja todennäköisesti suunnitelmasi myös toteutuu. Sinulle saattaa tarjoutua myös sivutyötä, joka on liian kiinnostavaa ohitettavaksi. Kuka tietää, vaikka siitä tulisi vielä jonain päivänä sinun päätyösi.

Pysyvä työpaikka voi olla joillakin vesimiehillä vielä löytymättä, mutta koskaan ei voi tietää milloin se tulee vastaan. Älä siis luovu toivosta, vaan ole valmis tarttumaan tilaisuuteen viipymättä, kun sellaiseen törmäät. Pidä koko ajan silmäsi auki. Sillä välin voit tehdä töitä, jotka eivät ehkä täysin vastaa taitojasi ja toiveitasi, mutta ainakin saat niistä palkkaa ja kokemusta.

Raha

Vesimies on varsin huoleton rahankäyttäjä. Kun sinä haluat jotakin, niin sen sinä myös hankit, etkä katso hintoja. Ehkä sinun kannattaisi. Tai ainakin sinun olisi parempi odottaa vuoden puoliväliin, jolloin rahatilanteesi kohenee. Sinä autat mielellään taloudellisesti myös rahavaikeuksissa olevia ystäviäsi ja läheisiäsi.

Terveys ja hyvinvointi

Tämä on vesimiehille terveyden ja elinvoimaisuuden vuosi. Sinä et anna muiden ihmisten huolien ja epävarmuuksien vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Kevät tuo elämääsi vauhtia ja elämäniloa, ja talven synkkyys ja väsymys saavat jäädä taakse. Innostut myös liikkumaan ja urheilemaan. Kuuntele kuitenkin kehoasi. Ole sille lempeä ja vältä liian rankkoja urheilusuorituksia.

Katso myös: Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä?

Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä? 0:48

Lue myös:

    Uusimmat