Los Angelesin poliisivoimat hankki uusia BMW-merkkisiä sähköautoja miljoonien ja miljoonien dollarien edestä vuonna 2016. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että autoja on käytetty ihan muuhun kuin aluksi lupailtiin.
Los Angelesin poliisilaitos teki valtavan numeron sähköisistä partioautoistaan kaksi vuotta sitten. 10 miljoonan dollarin eli reilun 8 miljoonan euron investointi piti sisällään sata BMW i3 -sähköautoa sekä poliisiasemien pihaan rakennettuja latauspisteitä.
– Tärkeintä on maapallon pelastaminen sekä yhteisön ja veronmaksajien rahojen säästäminen, poliisipäällikkö Jorge Villegas kertoi tuolloin.
CBS Los Angelesin tutkiva journalisti David Goldstein on kuitenkin pureutunut poliisin hankkimien ajoneuvojen käyttötarkoituksiin hieman syvällisemmin. Hän sai selville, että osa hankituista autoista istuu tallissa vailla minkäänlaista käyttöä. Osalla autoista on ajettu keskimäärin vain kymmenisen kilometriä viikossa.
Jopa totaalista käyttämättömyyttä hämmentävämpää on se, että hän havaitsi poliisien ajelevan sähkö-Bemareilla myös omia henkilökohtaisia ajojaan. Goldstein paljasti muun muassa LAPD:n talousasioista vastaavan Annemarie Sauerin suhanneen autolla kaupungin ulkopuolelle, viettäneen aikaa eräällä koululla lähes tunnin ja sen jälkeen suunnannut kauneushoitolaan hoidattamaan kynsiään. Goldstein onnistui käräyttämään Sauerin itse teossa ja kuvaamaan tilanteesta videomateriaalia. Sauer kieltäytyi kommentoimasta.


