Mainos

Verkkouutiset: Oppilaiden valinnanvapaus lisääntyy peruskoulussa

Oppilaiden valinnanvapautta esitetään lisättäväksi peruskoulussa. Asiaa pohtinut tuntijakotyöryhmä ehdottaa, että jokainen oppilas voisi valita taipumustensa mukaan, mihin haluaa syventyä, kertoo Verkkouutiset.

Työryhmän esityksessä oppiaineet on jaettu kuudeksi ryhmäksi: kielet, matematiikka, yhteiskunnalliset aineet, luonnontieteet, taideaineet sekä terveys ja toimintakyky. Valinnanvapaus koskisi kaikkia oppiaineryhmiä, ja niinpä esimerkiksi matematiikassa olisi jatkossa syventäviä ja soveltavia kursseja.

Peruskoulun tuntijakoa pohtinut työryhmä jättää esityksensä opetusministeri Henna Virkkuselle (kok.) ensi tiistaina.

Lausuntokierroksen jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee esityksensä asiasta syksyllä. Tavoitteena on, että valtioneuvosto antaisi uuden asetuksen ensi vuoden alussa.

Keväällä julkistetun kyselyn mukaan myös nuoret itse kaipaavat peruskouluun lisää valinnaisuutta ja vaihtelevia työmenetelmiä. Kyselyn teetti tuntijakotyöryhmä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.