Mainos

"Venezuelassa demokraattista ovat vain nälkä ja kuolema" – tiheätunnelmainen romaani vie väkivallan, rakkauden ja pois lähtemisen äärelle

1:42
Katso Janne Hopsun uutisjuttu aiheesta.

Tiedän, että Euroopassa romaaniani luetaan dystooppisena, mutta ei se sellainen. Siinä on paljon fyysistä, psyykkistä ja emotionaalista väkivaltaa, mutta myös kauneutta, kertoo Madridissa nykyään asuva venezuelalainen kirjailija MTV:n uutisille.

Karina sainz Borgon intensiivinen ja tiheästi sykkivä esikoisromaani Caracasissa on vielä yö (suom. Taina Helkamo) tämän päivän Venezuelasta kertova tarina identiteetistä ja poislähdöstä.

Kun Caracasissa joutuu La Tumbaan eli Hautaan, asiat ovat todella huonosti. Kyseessä on Venezuelan sisäisen tiedustelupalvelun Sebinin vankila, jonka maanalaisissa selleissä kidutus on arkipäivää.

La Tumba muistuttaa heti Karina Sainz Borgon nyky-Venezuelan lohduttomuudesta kertovan romaanin alussa, että tarina kertoo myös karusta todellisuudesta, vaikka hahmot ovat fiktiivisiä.

Äiti kuolee, kuollut naapuri pelastaa

Päähenkilön Adelaida Falcónin ystävän Anan veli Santiago päätyy tuohon presidentti Nicolás Maduron poliittisille vastustajille tarkoitettuun tyrmään. Sillä on seurauksensa, kuten romaanista käy sittemmin ilmi.

Adelaidan oma elämä tyhjenee, kun hänen äitinsä kuolee Caracasissa. Puoliso, toimittajamies, on kuollut aiemmin väkivaltaisesti. Kaikesta on pulaa, äidin sairaalahoito ja hautajaiset nielevät varat.

Adelaidan kotiin tunkeutuu Maduron ”vallankumouksen lapsia”, joukko köyhistä oloista tulleita naisiakatsoo oikeudekseen omia asunto ja pyörittää siellä pimeästi ruokakassibisnestä.

Kuten sanotaan, vallankumous syö lapsensa. Hugo Chávezin bolivariaanisen sosialismin tavoitteet muuttuivat sukupolvessa irvikuviksi - taloudellisesta omavaraisuudesta ja korruption kitkemisestä isänmaan parhaaksi palvelemiseen.   

Adelaida pakenee röyhkimyksiä naapurin naisen asuntoon. Naapuri Aurora löytyy kuolleena. Ruumiista vain on päästävä eroon. 

Adelaida etsii ulospääsyä, ja hän päättää kylmästi varastaa Auroran identiteetin –asettua kirjaimellisesti paitsi toisen vaatteisiin, myös tämän menneisyyteen ja identiteetttiin. Muodonmuutos avaa oven pois synnyinmaasta vieraaseen maahan.

Sainz Borgo lähti itse maasta 2006, kun Venezuelaa vielä johti Chávez. Nyt miljoonat venezuelalaiset ovat jättäneet maan. Jos ei ole dollareita tai kuulu Maduron joukkoihin, elämän kasaan raapiminen on yhtä kamppailua.

"Venezuela ja minä emme enää tunnistaneet toisiamme"

– Minulla oli tuolloin onnea, voin valita lähtöni. Maa ei enää tunnistanut minua, enkä minä sitä. Venezuela oli täynnä väkivaltaa, turhautumista ja kärsimystä, Sainz Borgo muistelee.

Nyt 37-vuotias Sainz Borgo on myös toimittaja, joka asuu Madridissa, ja jonka juuret ovat Espanjassa. Hänen perheensä olivat Francisco Francoa vastustaneita tasavaltalaisia, jotka lähtivät Venezuelaan. Öljyrikas on vetänyt vuosikymmenin saatossa houkutellut ihmisiä Espanjasta.

”Tässä maassa, jossa kaikki kantoivat geeneissään jälkeä jostain vieraasta, meillä ei ollut ketään”, romaani toteaa.

Viimeisen kerran hän kävi synnyinmaassaan 2012. Sukulaisia ja ystäviä hänellä on siellä enää vähän.

– Huomasin tuolloin, että maasta oli tullut toisenlainen. Olin vieras maassani.

Venezuela pahempi kuin kahteen vuosisataan

Maduron aikana Venezuela on syöksynyt mustaan aukkoon. Se on huonommassa jamassa kuin ennen itsenäistymistään 1810, Sainz Borgo sanoo.

Instituutiot ovat hajonneet, laeilla ei ole merkitystä, media ei ole vapaa, demokratia on kadonnut, yhteiskunta ja oppositiokin on atomisoitunut. Maata hallitsevat ”murhaajat ja roistot”.

Sainz Borgo ei romantisoi menneisyyttä. Hänen nuoruudessaankin maassa oli väkivaltaa suurine luokkaeroineen, eikä öljytuloja jaettu kuten olisi pitänyt, hän sanoo.

Maduron aika on kuitenkin tehnyt köyhyydestä ja väkivallasta entistä brutaalimpaa ja poliittisempaa.

Talouden romahduttamisen, vastustajien vainon ja yleisen tavarapulan ja terveydenhoidon surkeuden lisäksi hallintoa syytetään muun muassa huumekaupasta, ja kolumbialaiset vasemmistosissit pitävät majaa Venezuelan maaperällä ja saavat salavihkaa tukea hallinnolta.  

– Ainoa demokraattinen asia Venezuelassa on kuolema ja nälkä, hän tiivistää.

Päähenkilö Adelaida ei ole Sainz Borgo

Näitä molempia romaanissa on, mutta Adelaida Falcónin tarina ei ole Sainz Borgon henkilökohtainen tarina, vaikka pysyvä lähteminen haastaa ja muuttaa aina myös identiteettiä.

– Romaanin kirjoittaminen oli välttämätöntä, koska kyse on identiteetin pohdinnasta ja kuulumisesta paikkaan. Fiktio on tunteiden ja ristiriitojen maaperä. Romaanini on keino ymmärtää maata.

Euroooppa ja eurooppalainen kirjallisuus antoi hänelle mahdollisuuden tulla kirjailijaksi, kertoa tarinan ja antaa etäisyyttä. Ihminen voi menettää isänmaansa, mutta saada uusia sellaisia, hän pohtii kirjojen keskellä Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa.

– Kirja oli tilinteko Venezuelasta, en halua palata kirjoittamaan siitä, Sainz Borgo sanoo.

Mutta maasta lähdön teema, juurettomuus, kuolema ja väkivalta sekä kyky tallentaa ja muistaa näitä eivät jätä häntä rauhaan uusissa romaanisuunnitelmissa.

– Olen kirjailija, en aktivisti, Sainz Borgo määrittelee roolinsa. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja