Venäläismedia: Viisumiaikoja kaupataan Pietarissa pimeästi 300 eurolla – Suomen konsulaatti tietoinen ongelmasta

Syyskuun alusta alkaen Venäjällä varattavissa olevien viisumihakemusaikojen määrää rajoitetaan voimakkaasti. Lisäksi Suomen ulkoministeriö määrittää viisumihakemusten jättämiseen varattaville ajoille kiintiöt.

Useat venäläismediat ovat kirjoittaneet uudesta ilmiöstä, jonka viisumien hakemusaikojen rajoittaminen on synnyttänyt: koska Pietarissa viisumikeskuksiin ei ole varattavissa vapaita aikoja, paikat jonotuslistalla myydään netissä 20 000 ruplan eli reilun 300 euron hintaan.  Venäläismedian mukaan ihmiset myös matkustavat tunteja toisille paikkakunnille hakeakseen viisumeita muualta kuin ruuhkaisesta Pietarista. 

Venäläisen Izvestija-lehden mukaan viisumiaikojen jälleenmyynnin mahdollistaisi se, ettei aikaa varattaessa tarvitse välttämättä ilmoittaa omaa nimeään. Ajan voi varata esimerkiksi yrityksen tai matkanjärjestäjän nimellä, jolloin ihmisen henkilökohtaisia tietoja ei tarvitse täyttää. 

Suomen Pietarin-pääkonsulaatti kertoo tiedostaneensa ongelmia aiempiin viisumiaikoihin liittyen ja tehneensä väärinkäytöksiä estäviä toimenpiteitä.

– Aiemmin avattuihin aikoihin liittyen on tiedostettu ongelmia ja järjestelmään on tehty muutoksia, joiden kautta pyritään estämään väärinkäytöksiä. Jokaisella asiakkaalla tulee jatkossakin olla oma ajanvaraus henkilökohtaisilla tiedoilla. Ajanvarausajoista tiedotetaan lisää pian, kommentoi Suomen Pietarin-pääkonsulaatti MTV Uutisille.

Poika saattaa jonottaa viisumia kuukausia

Aleksanteri-instituutin tutkija, professori Marianna Muravyeva on työskennellyt Suomessa vuodesta 2016 lähtien, ensin Tampereella ja sitten Helsingissä. Hän antaa nyt MTV Uutisille haastattelun yksityishenkilönä, ei tutkijana.

Venäläisen Muravyevan aviomies ja aikuinen lapsi perheineen asuvat Pietarissa. Uusi viisumikäytäntö venäläisten viisumien määrän rajusta vähentämisestä vaikuttaa suoraan Muravyevan läheisten mahdollisuuksiin vierailla Suomessa.

Ulkoministeriö tiedottaa verkkosivuillaan, että kaikista viisumiajoista 20 prosenttia varataan turisteille ja 80 prosenttia muilla syillä kuin turismilla matkustaville. Muita syitä ovat esimerkiksi perhesiteet, työ ja opiskelu.

Muravyevan mukaan hänen poikansa ja tämän perheen viisuminsaanti voi kestää uusilla viisumirajoituksilla kuukausia.

– Vaikka niin sanotut ei-turistiviisumit ovatkin etusijalla, määrän rajoittamisen vuoksi on mahdotonta päästä viisumikeskukseen. Poikani on yrittänyt turhaan saada aikaa Pietarin viisumikeskukseen. Vapaita aikoja ei ole näköpiirissä, Muravyeva sanoo.

Muravyeva on myös törmännyt netissä viisumiaikojen pimeään kauppaamiseen, mutta hän tai hänen poikansa ei tahdo olla osallisena siihen.

Hän uskoo, että poikansa perheineen pääsee lopulta virallisen viisumiajan kautta Suomen-vieraillle, mutta siitä, kuinka pitkään siihen menee, ei ole mitään tietoa.

– Onneksi miehelleni sentään ehdittiin hankkia viisumi jo keväällä, ennen tätä muutosta, Muravyeva iloitsee.

Viisumit ovat selviytymiskeino

Muravyevan mukaan tällä hetkellä monelle venäläiselle olisi erityisen tärkeää saada Schengen-viisumi, koska se saattaa olla ainoa väylä päästä pois maasta ja välttää esimerkiksi vankeustuomio poliittisin perustein. Muravyevan mielestä Vladimir Putinin hallinto käyttää valikoivan vainon strategiaa, joka on täysin mielivaltainen ja pitää ihmiset otteessaan.

– Kaikkia ei tietenkään voi pidättää, mutta hallinto on pystynyt luomaan tilanteen, jossa kuka tahansa voidaan pidättää mistä tahansa teosta, mikä luonnollisesti vaikuttaa vastarintahalukkuuteen.

MTV Uutiset uutisoi aiemmin myös poliittisena pakolaisena Suomeen paenneesta miehestä. Suomessa on nostettu viime aikoina pöydälle keskustelua humanitaarisista viisumeista. Ne olisi tarkoitettu tarkoin rajatulle joukolle ihmisiä, joiden suojelu katsottaisiin välttämättömäksi.

Muravyeva kannattaa kyllä teoriassa humanitaaristen viisumien myöntämistä ja keskustelua niistä, mutta näkee prosessin käytännössä pitkänä ja monimutkaisena.

– Miten määritellään, kuka on poliittinen pakolainen? Riittävätkö hallinnon vastaiset lausunnot vai pitääkö siihen sisältyä pidätyksen uhka? Entä työpaikan menettäminen poliittisen näkemyksen vuoksi? Lista huomioon otettavista asioista on pitkä.

Lisäksi Muravyeva on sitä mieltä, että Schengen-viisumi ei herätä venäläisviranomaisten huomiota rajan ylittämisen yhteydessä samalla tavalla kuin humanitaarinen viisumi herättäisi.

–Jos humanitaarinen viisumi myönnetään, se voi vaikuttaa maasta poistumiseen: Venäjän hallinnolta saattaa tulla esimerkiksi määräys vaikeuttaa henkilön poistumista, joten tämä on myös otettava huomioon.

Hän haluaa muistuttaa, että Schengen-viisumi ei ole monille venäläisille etuoikeus, vaan selviytymiskeino.

– Kyse ei ole siitä, että ihmiset haluaisivat lähteä. Päinvastoin, useimmat jäävät Venäjälle ja tekevät kaikkensa taistellakseen hallintoa vastaan. Mutta mahdollisuus lähteä keräämään voimia, käymään strategisia neuvotteluja ulkomailla olevien tahojen kanssa ja etsimään resursseja jatkotaistelua varten, on tärkeä voimavara, Muravyeva sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat