Korkeushypyn maailmanmestari Maria Lasitskene syyttää Venäjän urheilujohtajia urheilijoiden hylkäämisestä syvenevässä dopingkriisissä, joka uhkaa johtaa maan sulkemiseen kaikesta huippu-urheilusta neljäksi vuodeksi.
LUE MYÖS: Vladimir Putin ärähti "olympiahengen vastaisesta" sanktiosta – yhdysvaltalaispomo ryöpyttää venäläisiä törkeästä käytöksestä
Maailman antidopingtoimisto Wada antoi maanantaina Venäjälle neljän vuoden osallistumiskiellon alaisiinsa olympia- ja MM-kisoihin. Samalla Venäjältä kiellettiin vastaavien arvokisojen järjestäminen vuoteen 2022 asti.
Ensimmäisenä edessä ovat Tokion kesäolympialaiset, joiden lisäksi ajanjaksolle mahtuvat myös muun muassa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat Qatarissa ja talviolympialaiset Pekingissä.
Venäläiset urheilijat saavat silti mahdollisuuden osallistua kesäolympialaisiin neutraalin lipun alla, mutta maan kirkkaimpiin yleisurheilutähtiin kuuluvan Lasitskenen mukaan tapahtunutta on vaikea paikata.
– Olen jo joutunut jättämään yhdet olympialaiset väliin ja puolitoista vuotta kansainvälisiä kilpailuita, ja nyt näyttää, ettei loppua näy, Lasitskene kertoo avoimessa kirjeessään.
– Ja ketä voin lopulta syyttää siitä? Kuka korvaa sen, mitä olen menettänyt? hän jatkaa.
Venäjän urheilujohto haluton auttamaan urheilijoita
Lasitskene on kolminkertainen maailmanmestari ja yksi harvoista kritiikkiä Venäjän yleisurheiluliittoa kohtaan esittäneistä urheilijoista. Hänen mukaansa johtajien virheet ovat siirtyneet urheilijoiden maksettaviksi.
