Suomen viranomaiset eivät ole saaneet Venäjältä tietoa rajanylityspaikkojen sulkemisesta.
Venäjä päätti eilen sulkea omalta puoleltaan Enson, Värtsilän ja Lytän raja-asemansa Suomen-vastaisella rajalla. Suomalaiset vastaavat eli Imatran, Niiralan ja Vartiuksen raja-asemat Suomi on sulkenut jo aiemmin vuonna 2023.
Sulku tuli Suomen viranomaisille täytenä yllätyksenä. Ulkoministeriö ei olut tietoinen asiasta.
Rajavartiolaitoksen mukaan asian yksityiskohdat selviävät, kun Ulkoministeriö saa virallisen tiedonannon.
– Ulkoministeriö tiedottaa asiasta virallisen tiedonannon saatuaan. Saatavilla olleesta Venäjän hallituksen päätöksestä kuitenkin selviää jo tässä vaiheessa, että kyse olisi väliaikaisesta liikenteen keskeyttämisestä, ei rajanylityspaikan sulkemisesta. Käytettävissä olevan tiedon perusteella asialla ei nähdä olevan vaikutuksia, Rajavartiolaitos viestii MTV Uutisille.
"Turha pitää tyhjän panttina"
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila arvioi MTV Uutisille, että kyse ei ole mistään dramaattisesta toimesta.
– Sikäli kun sulku koskee pisteitä, jotka Suomenkin puolella on suljettu syy voi olla käytännöllinen, eli turha pitää henkilökuntaa tyhjän panttina, Lassila kertoo.
– Tavarajunaliikennettä Vainikkalassa ei olla lopettamassa, mikä olisi ollut paljon merkittävämpää. On mahdollista, että Venäjä hakee myös sitä, että rajatarkastuspisteiden sulkuihin kiinnitettäisiin tällä huomiota, hän jatkaa.
Päätös sulusta on nähtävissä Venäjän hallituksen verkkosivuilla.
Venäläinen uutistoimisto Tass kertoi eilen, että Venäjä on päättänyt sulkea rajanylityspaikkoja Suomen, Latvian ja Viron rajoilla. Tassin mukaan päätös tulee voimaan 1. heinäkuuta eli tänään.
Venäjän ulkoministeriön ilmoituksen mukaan henkilöiden, ajoneuvojen, tavaroiden ja rahdin liikkuminen keskeytetään väliaikaisesti.

