Venäjän koronaloman pelätään kääntyvän tarkoitustaan vastaan – moni käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähti heti ulkomaille

Venäjällä alkaa maanlaajuinen palkallinen koronantorjuntaloma 12:09
Katso video: Näin venäläiset ottivat vastaan ylimääräinen koronaloman. Katso Jukka Huuhtasen haastattelu videolta!

Venäjällä on tänään alkanut maanlaajuinen palkallinen koronantorjuntaloma. Hyvä tarkoitus sosiaalisesta eristäytymistä näyttää epäonnistuvan, sillä suuri joukko venäläisiä käyttää ylimääräiset vapaat hyväkseen ja suuntaa matkalle. 

Viikon kestävä loma ajoittuu yhteen koulujen lomien kanssa, ja sen tarkoitus on ihmisten välisten kontaktien vähentäminen.

Loman aikana venäläisiä on kehotettu välttämään esimerkiksi matkustamista, jotta maan koronatilanne ei pahenisi. Moni venäläinen kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi, ja jättää noudattamatta kehotusta

Suomalais-venäläisen kauppakamarin maajohtaja Jukka Huuhtanen kertoo, että useat venäläiset suuntaavatkin nyt rantalomalle ulkomaille.

– Vapaapäivät täällä Moskovassa alkoivat jo torstaina ja alkuviikosta uutisoitiin, että matkavakuutusten myyntimäärät ovat lähteneet jyrkkään kasvuun. Se kertoo siitä, että miljoonakaupungista on poislähtijöitä ja ulkomaille matkustajia.

Turkkiin myydään ei-oota

Huuhtasen mukaan matkakohteina ovat nyt muun muassa Välimeren maat, jonne venäläiset saavat vapaasti matkustaa.

– Turkin ja Kyproksen suuntaan on ollut paljon lähtijöitä. Lentokentillä on myös ollut erittäin ruuhkaista. 

Lentovarauksissa on ollut nyt selkeä piikki ja Venäjältä lähtevät lomalennot ovat Huuhtasen mukaan olleet ääriään myöden täysiä. 

– Aamun uutisista bongasin, että Turkin kohteisiin myydään jo ei-oota.

Kotimaan matkailu ei kiinnosta

Huuhtasen mukaan merkille pantavaa on, etteivät venäläiset matkaile kotimaassa esimerkiksi Sotsin ympäristöön, jossa tautitilanne on niin ikään huono ja alueilla on voimassa koronarajoituksia.

– Matkat suuntautuvat Välimeren rannikolle ja Pohjois-Afrikkaan. Turkin Antalya on ainakin venäläisille perinteinen lomakohde.

Huuhtanen kertoo käyneensä lauantaina kävelyllä Moskovan keskustassa, josta suuret ihmismassat ainakin aamupäivällä puuttuivat. 

– Ydinkeskusta oli hyvin hiljainen. Liikkeet oli suljettu ja shoppailijat ovat jossain muualla. En usko, että maan sisäistä matkustamista on tällä kertaa niin paljon kuin esimerkiksi toukokuun vapaiden aikana. 

Vain kolmannes väestöstä rokotettu

Venäjällä hallitus on ollut huolissaan kansalaistensa matkustusaikeista. Maan koronatilanne on heikentynyt merkittävästi ja viime päivinä Venäjällä on kirjattu ennätyslukemia koronatartunnoissa ja -kuolemissa. 

Heikentyneeseen koronatilanteeseen on nähty syyksi maan matala rokotusaste. Vain reilu kolmannes venäläisistä on täysin rokotettuja.

MTV Uutiset Liven haastattelussa Huuhtanen kertoo, millaisiin toimenpiteisiin hallitus on ryhtynyt. Katso koko haastattelu yllä olevasta ruudusta.

Lue myös:

    Uusimmat