Venäjällä tarinoidaan Suomesta, joka haluaa Karjalan takaisin ja olisi rasite Natolle – tällaista on propaganda Suomen maineen pilaamiseksi

Kansainvälisessä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita sotilasjunasta Tampereella. Venäjä on käyttänyt videoita omiin tarkoituksiinsa disinformaation levittämiseen.

Panssarivaunuja kuljettavasta junasta kuvatun videon yhteydessä on joissakin tapauksissa väitetty virheellisesti, että niissä näkyisi, kuinka Suomi kuljettaa sotakalustoa itärajalle. Väite ei pidä paikkaansa, vaan juna oli matkalla Arrow 22 -sotilasharjoitukseen Niinisaloon ja Säkylään, eli täysin vastakkaiseen suuntaan.

Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan videota on todennäköisesti käytetty Venäjällä hyväksi propagandassa.

Suomen mustamaalaaminen ei ole mikään uusi juttu Venäjällä. Jo ennen hyökkäystä Ukrainaan, kun Suomella ja Venäjällä oli kohtuullisen hyvät suhteet, Venäjä piti yllä omanlaistaan kuvaa Suomesta.

– Koko ajan Venäjällä on pidetty pientä narratiivia, että Suomi on tehnyt sotarikoksia toisen maailmansodan aikana ja suomalaiset haluavat Karjalaa takaisin.

Tällä on luotu pohjaa tilanteelle, jossa maiden suhteet viilenevät. Kuten tänä syksynä on tapahtunut.

– Nyt kun näyttää siltä, että Suomi on Ruotsin kanssa liittymässä Natoon, pistetään kierroksia ja kaikki tilaisuudet käytetään hyväksi.

Myös vanhoja tarinoita elvytetään tarvittaessa henkiin. Esimerkiksi valeuutinen siitä, että Suomi havittelisi Karjalaa takaisin, on lähtenyt leviämään venäläissivustoilla kevään aikana.

Ensimmäinen maarajan ylittänyt ilmatilaloukkaus

Myös ilmatilaloukkaukset ovat venäläisittäin tuttu provokaatiokeino.

Venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa keskiviikkona itärajalla Kesälahden ja Parikkalan tasalla. Suomi aikoo pyytävänsä Venäjältä selvitystä asiasta.

Toverin mukaan Suomenlahdella ilmatilaloukkauksia on tapahtunut säännöllisesti, etenkin kun Nato-keskustelu on tiivistynyt.

– Mutta moneen vuoteen ei ole maarajoilla tapahtunut tällaista ylitystä.

Suomen Nato-prosessin edetessä provokaatioita tullaan näkemään lisää. Millaisia, sitä Toveri ei osaa vielä sanoa. Venäjällä on tällaisesta toiminnasta pitkät perinteet, ja keinoja kehitetään jatkuvasti lisää.

– Mitä vaan sairas mieli keksii, Toveri toteaa.

– Siellä varmasti pohditaan, millä muilla keinoilla pilattaisiin Suomen maine.

Millaista kuvaa Venäjä haluaa Suomesta levittää omalle kansalleen ja muulle maailmalle? Katso koko Toverin haastattelu Venäjän provokaatioista artikkelin alusta.

Lue myös:

    Uusimmat