Venäjä on jo tyhjentänyt pahan päivän rahavarastonsa – Israelin ja Iranin konflikti voi paikata tilannetta

Israelin ja Iranin konflikti voi hyöty
Kuvituskuva. Vasemmalla kuva Israelista Iranin tekemän iskun jälkeen. Oikealla Vladimir Putin.AOP
Julkaistu 15.06.2025 17:29

STT, MTV UUTISET

Israelin ja Iranin välisen konfliktin myötä öljyn hinta on lähtenyt nousuun, mikä voi asiantuntijoiden mukaan hyödyttää Venäjää.

Israelin ja Iranin välinen konflikti on nostanut öljyn hintaa, mikä saattaa hyödyttää Venäjää. Näin sanovat STT:lle sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ja Turun yliopiston tiedustelututkimuksen professori Kari Liuhto.

Käihkön mukaan öljystä saatavilla varoilla Venäjällä voidaan paikata maan taloutta, jota sotiminen Ukrainassa on heikentänyt.

– Venäjän talous on ruvennut sakkaamaan, kun Ukrainan sota on pitkittynyt. Tämä taas vaikuttaa Venäjän sodankäyntikykyyn heikentävästi. Tiedämme jo nyt, että Venäjä on tyhjentänyt pahan päivän rahavarastoaan, sanoo Käihkö.

Ukrainan sodan aikana öljy on muodostanut liki 70 prosenttia Venäjän energianviennistä saamista tuloista. Näin ollen öljyn hinnan nousu kasvattaisi Venäjän öljynmyynnistä kerryttämää rahamäärää. Tällä rahalla voitaisiin Käihkön mukaan ylläpitää Venäjän sodankäyntikykyä Ukrainassa. 

Venäjä on yksi maailman suurimmista öljyntuottajamaista.

Öljyn hinnan nousun lisäksi Israelin ja Iranin välinen kiihtyvä konflikti voi hyödyttää Venäjää myös muilla tavoin. 

Käihkön mukaan on Venäjän edun mukaista, jos kansainvälisen yhteisön katse kääntyy Israelin ja Iranin välisen konfliktin myötä Ukrainasta yhä enemmän kohti Lähi-itää.

– Tämä nähtiin jo kun Israelin ja Hamasin välinen sota eskaloitui. Silloin Yhdysvaltojen huomio ja tuki kääntyi yhä enemmän kohti Israelia, mikä tarkoittaa vähenevää tukea ja resursseja Ukrainalle. 

– On selvää, että esimerkiksi Yhdysvaltain hallinnolle Israelin tukeminen on suurempi prioriteetti kuin Ukrainan tukeminen, Käihkö sanoo.

Lue myös: Tutkija: Iran ja Israel ovat käyneet varjosotaa jo vuosia – "Voi leimahtaa paljon suuremmaksi yhteenotoksi"

Iskuja perjantaista saakka

Israel aloitti mittavat iskut Iranin sotilaskohteisiin, ydinvoimaloihin ja Teheraniin perjantain vastaisena yönä. 

Iran on vastannut iskemällä Jerusalemiin ja Tel Aviviin. Israelin tavoitteena on estää Irania kehittämästä ydinasetta.

Iskut ovat jatkuneet siitä huolimatta, että kansainvälinen yhteisö on pyytänyt välttämään tilanteen eskaloimista.

Israelin iskuissa on kuollut Iranin asevoimien ylintä johtoa, ydintutkijoita, kymmeniä siviilejä ja loukkaantunut satoja ihmisiä. Iranin iskuissa Israeliin ainakin kymmenen ihmisen tiedetään kuolleen, ja noin 180 on loukkaantunut.

Lue myös: Yksi vaihtoehto pelottavin, toinen katastrofi – Hannu Juusola kertoo, mitä Israelin iskusta voi seurata

Kriisi nostaa öljyn hintaa

Perjantaina alkaneiden Israelin ja Iranin välisten iskujen seurauksena öljyn hinta on jo nyt kohonnut selvästi ylöspäin.

OP-ryhmän pääanalyytikon Antti Saaren mukaan öljyn hinnan nousu selittyy öljymarkkinoiden huolella siitä, että öljyn saatavuus heikentyisi konfliktin myötä. Vielä tällä hetkellä konflikti ei hänen mukaansa ole aiheuttanut konkreettista pulaa öljystä.

Saari kuitenkin sanoo, että vaikka öljyn saanti esimerkiksi Iranista vähenisi, on muilla öljyntuottajamailla kuten Saudi-Arabialla kapasiteettia paikata vajetta.

Samalla jos öljyn hinta nousee entisestään, voi öljyä ostavien maiden kiusaus ostaa öljyä Venäjältä kasvaa, Saari sanoo.

– Esimerkiksi Intia, Kiina ja muut kehittyvät maat ovat jo tällä hetkellä ostaneet paljon öljyä Venäjältä, Saari kertoo.

Iran on aikaisemmin muun muassa uhannut sulkevansa öljykuljetusten kannalta keskeisen Hormuzinsalmen, jos Israel hyökkää Iraniin. Hormuzinsalmi sijaitsee Iranin edustalla.

Hormuzinsalmen sulkeminen saattaisi aiheuttaa merkittävää öljyn hinnan nousua.

– Iso osa Lähi-idän öljykuljetuksista kulkee Hormuzinsalmen kautta. Jos sitä aletaan yhtäkkiä sörkkiä, voi seurauksena olla iso hintojen nousu, Liuhto sanoo.

Liuhdon mukaan Hormuzinsalmen sulkeminen ei välttämättä ole kannattavaa Iranillekaan, sillä suurin osa Iranin viennistä saatavista tuloista tulee öljystä.

Hänen mukaansa Lähi-idän osuus maailman öljyntuotannosta oli vuonna 2023 liki kolmasosa ja Iranin osuus noin viisi prosenttia.

Lue myös: Israel jatkaa kiivaita iskuja Iraniin

Millainen on Iranin ja Venäjän suhde?

Käihkön mukaan Venäjän intressissä on, että Iranilla menisi mahdollisimman hyvin. Tämä johtuu Iranin ja Venäjän välisestä liittolaisuudesta. 

Iran on muun muassa toimittanut Venäjälle lennokkeja. Viime vuosina Venäjän riippuvuus Iranista on tosin Käihkön mukaan vähentynyt.

Liuhdon arvion mukaan on myös mahdollista, että Venäjä on avustanut Irania ydinaseen kehittämisessä.

Venäjällä Israelin iskut Iraniin on tuomittu laajasti. 

Venäjän presidentti Vladimir Putin on keskustellut puhelimessa sekä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun että Iranin presidentin Masoud Pezeshkianin kanssa, raportoi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW). 

ISW:n mukaan Putin on myös tarjoutunut välittämään Iranin ja Yhdysvaltain välisiä neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta.

Käihkön mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että Putin nousisi keskeiseksi välittäjäksi neuvotteluissa.

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Iranin konflikti