Venäjä on hätää kärsimässä Ukrainan sodassa, mutta se ei ole tae tulevasta, sanoo amerikkalainen huippuasiantuntija

Zelenskyi julisti Lymanin kaupungin"täysin puhdistetuksi"Venäjän joukoista – näin kaupungissa reagoitiin joukkojen poistuttua 4:47
Näin Lymanissa reagoitiin Venäjän joukkojen poistuttua.

Venäjä näyttää tällä hetkellä olevan häviämässä sotansa Ukrainassa, sanoo tunnettu Venäjä-asiantuntija Michael Kofman. Hänen mukaansa nykytilanne ei kuitenkaan merkitse automaattisesti sitä, että Venäjän altavastaajan asema sodassa jatkuisi, mutta huonoltahan se venäläisten kannalta tällä hetkellä näyttää.

–  Monissa taisteluyksiköissä on sotilaita enää vain puolet niiden pääluvusta, paljon parempaa kalustoa on menetetty ja joukot venytetty äärimmilleen, Kofman kuvailee sotatilannetta.

Hänen mukaansa vetäytymään pakotettu Venäjä pyrkii vakiinnuttamaan puolustuslinjaansa ennen talven tuloa, mutta yritys vaikuttaa tällä hetkellä lähes "epätoivoiselta". Presidentti Vladimir Putinin määräämästä liikekannallepanosta ei välttämättä ole apua.

– Riippumatta siitä, kuinka suuren joukon Venäjä saa mobilisoitua, on olemassa selvä yläraja sille, kuinka suurta joukkoa se kykenee Ukrainassa ylläpitämään, Kofman muistuttaa.

"Ydinaseen käytön riski kasvanut pitkällä aikavälillä"

Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

–  Johtopäätös, että sota jatkuu samalla tavalla kuin nyt, on yleensä väärä johtopäätös. – Olen itse asiassa hyvin huolissani lisääntyneestä itsetyytyväisyydestä ja Ukrainan voiton pitämisestä väistämättömänä, Kofman sanoo.

Venäjän asevoimien menestyminen sodassa odotuksia heikommin on tosiasia muttei mikään itseään toteuttava ennuste. Otetaan vaikka se liikekannallepano, joka saattaa ilmeisine puutteineenkin lisätä Venäjän kykyä käydä sotaa pidempään.

Entä ydinaseet ja niiden käytönriski? Kofmanin mukaan sanat pitää valita tarkoin. Jos todennäköisyys on esimerkiksi viisi prosenttia, se olisi monella muulla elämänalueella hyvinkin vähän, mutta ydinaseista puhuttaessa melko paljon.

Kofmanin mukaan aivan viime päivinä Venäjä on edennyt pisteeseen, josta ei ole ehkä paluuta. Liikekannallepanon lisäksi Venäjä julisti valheellisesti neljän Ukrainan alueen kuuluvan itselleen. Yhdessä nämä merkitsivät sitä, että Venäjän hallinto on nyt täysin sitoutunut sotaan ja että sen on hyvin hankala enää muuttaa sodalle asettamiaan minimitavoitteita.

–  Tämä merkitsee sitä, että vaikka ydinaseen käytön todennäköisyys on lyhyellä aikavälillä hyvin alhainen. pitkällä aikavälillä se on noussut, Kofman sanoo.

Putin syyttää länsimaita ydinaseilla kiristämisestä: ”Käytämme epäilemättä kaikkia keinoja suojellaksemme Venäjää” 2:05
Putin varoitti länttä ydinaseuhittelusta: "Meilläkin on erilaisia joukkotuhoaseita"

Lännen ylivoima Venäjään nähden riippuu USA:sta

Sodan pitkittyessä entisestään on läntinen talous- ja aseapu olennaista Ukrainan kestokyvyn kannalta eikä sen jatkuminen ole itsestään selvää: Euroopan ja myös Yhdysvaltain asevarastot ovat rajalliset.

Puhuessaan viikonloppuna Helsinki Security Forumin paneelissa Kofman nosti suhteellisen suorasukaisesti esille sodan opetukset Euroopan maiden asevoimille. Hän kertoo jo kuulleensa kommentteja, joiden mukaan Venäjän asevoimat ovat paljastuneet niin heikoksi, että eurooppalaiset kykenisivät hoitelemaan tuollaisen vastustajan yksinkin.

–  Mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta, Kofman töksäyttää.

Hänen mukaansa länsi on tavanomaisten sotilaallisten kykyjen osalta ylivoimainen Venäjään nähden vain niin kauan kun Yhdysvallat on mukana yhtälössä.

–  Jos katsotaan sekä Venäjän että Ukrainan henkilöstö- ja kalustotappioita tässä sodassa, niin monien eurooppalaisten maiden asevoimat olisivat joutuneet poistumaan taistelukentältä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kofman sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat