Venäjä-mielinen lajiliitto horjuu – Suomikin jättämässä kohuissa rähjääntyneen ryhmittymän

Korruptioskandaalien ja Venäjä-myönteisyytensä myötä ryvettyneen Kansainvälisen nyrkkeilyliiton IBA:n asemaa on noussut horjuttamaan tuore kansainvälinen lajiliitto World Boxing, jota on ryhtynyt puuhaamaan etenkin Yhdysvallat. 

World Boxing perustettiin huhtikuussa, ja samassa kuussa Yhdysvallat ilmoitti eroavansa IBA:sta.

Myös muun muassa Saksa ja Ruotsi ovat olleet uudessa liitossa mukana ja saaneet venäläisvetoiselta IBA:lta uhkauksia rangaistustoimista. 

Nyt myös Suomen Nyrkkeilyliitto on ilmoittanut halustaan liittyä uuden kansainvälisen lajijärjestön jäseneksi.

– Nyrkkeilyliiton hallitus on kutsunut jäsenistönsä ylimääräiseen liittokokoukseen 26. elokuuta päättämään Nyrkkeilyliiton liittymisestä uuteen nyrkkeilyn maailmanliittoon World Boxingiin, liitto tiedotti tiistaina.

Nyrkkeilyliiton hallituksen varapuheenjohtaja Jenni Karjalainen kertoo, että Nyrkkeilyliiton kevätliittokokouksessa tehdyssä neuvoa antavassa äänestyksessä uusi liitto sai yksimielisen tuen.

Elokuun ylimääräisessä liittokokouksessa on esillä myös hallitusvaihto: Nyrkkeilyliiton nykyinen hallitus esittää, että se erotettaisiin ja tilalle nimitetään uusi.

Perinteikkään olympialajin nyrkkeilyn tulevaisuus olympialajina on puhuttanut viime vuosina paljon IBA:n sotkujen myötä. 

Nyrkkeilyn asema oli vaakalaudalla jo vuoden 2021 Tokion olympialaisissa, ja lopulta KOK järjesti Tokion kisojen nyrkkeilyn poikkeuksellisesti itse.

IBA:n puheenjohtaja on venäläinen Umar Kremlev. Tämän vuoden MM-nyrkkeilyissä venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat pääsivät kilpailemaan. 

Venäjän hyökkäyssodan tuominnut Suomen Nyrkkeilyliitto ja moni muu maa, muun muassa Ruotsi, Saksa, Britannia ja Yhdysvallat, jäivät kisoista pois.

Lue myös:

    Uusimmat