Venäjä lähetti sotaan upouuden panssarivaunun vikoja pullollaan – joukot ottivat T-14 Armatan nihkeästi vastaan

Venäjän modernit T-14 Armata -taistelupanssarivaunut eivät ole saaneet joukoilta kiitosta, kertoo Britannian puolustusministeriö tilannekatsauksessaan.

Venäjän on aiemmin kerrottu aikoneen lähettää pienen määrän Armata-vaunuja sotimaan Ukrainaan. Kyseessä olisi vaunutyypin ensimmäinen käyttö taistelussa.

Brittien mukaan viime kuukausina venäläiset joukot ovat kuitenkin ottaneet uuden tankin vastaan vastahakoisesti. Syynä reaktiolle on ollut sotakoneiden kehno kunto.

Britannian puolustusministeriön mukaan ei ole selvillä, mitkä viat vaunussa ovat aiheuttaneet turhautumista.

Useita vikoja ja myöhästymisiä

Viime vuosien aikana Venäjä on itsekin kertonut Armata-tankkien ongelmista. Ongelmia on ollut muun muassa vaunujen moottoreissa ja pimeänäkölaitteissa.

Venäjän vaunuprojektista aiemmin antamien tietojen perusteella rintamalle on saatettu lähettää tankkeja koetuotantoerästä, mikä voisi selittää vastoinkäymisiä ja vikoja.

Armata-tankit perustuvat saman nimiseen alustaan, jonka päälle voidaan rakentaa erilaisia taisteluajoneuvoja ja vaunuja.

Alun perin Venäjällä oli suuria suunnitelmia isoista tuotantomääristä, mutta hanke on vuosia kärsinyt useita takapakkeja.

MTV pääsi Leopardin kyytiin – Suomen taistelupanssarivaunut ovat Puolustusvoimien mukaan hyvässä kunnossa 5:32
MTV pääsi Leopardin kyytiin – Suomen taistelupanssarivaunut ovat Puolustusvoimien mukaan hyvässä kunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat