Toni Söderholm astui TPS:n päävalmentajan saappaisiin toukokuussa. Kansainvälisissä kaukaloissa käskijänä vuosia toiminut Söderholm kuvailee turkulaisseuran ilmapiiriä innostuneeksi. Valmentaja otti Turkuhallissa ensitöikseen vasaran käteen.
47-vuotias Söderholm kiinnitettiin Turkuun toukokuussa, kun TPS päätti antaa Tommi Miettiselle lähtöpassit.
Söderholm kertoo TPS-yhteisön pistäneen remontiksi Turkuhallissa kesän aikana. Joukkueen ja valmennusjohdon tiloja on laitettu yli kolmekymppiseksi ikääntyneessä areenassa uuteen uskoon koko seuran voimin.
– Ei tämä valmentaminen pelkkää huutamista, piirtämistä tai viheltämistä ole. Se kuuluu asiaan, että on hyvät olosuhteet. On ollut hieno nähdä, että seurassa on ihmisiä, jotka tarttuvat vasaraan, Sitä on talkoovoimalla paljon tehty. Siinä ei ole kukaan säästynyt töiltä, Söderholm hymähtää.
– Kaikki ovat olleet mukana kantamassa ja tekemässä. Niinhän se kuuluu ollakin. Opitaan siinä tuntemaan toisiamme ja rakennetaan uutta tulemista, hän jatkaa.
Pesti Turussa on Söderholmille ensimmäinen valmennustehtävä Suomessa. Kauteen 2015–2016 oman peliuransa lopettanut kiekkohahmo on luonut luotsiuraa etenkin Saksassa.
Söderholm on toiminut muun muassa Saksan miesten maajoukkueen päävalmentajana kaksissa MM-kisoissa. DEL-liigassa hän valmensi Red Bull Münchenia, mutta sai potkut lokakuussa 2024. Ansioluettelosta löytyy myös jakso Sveitsin liigan jättiläisen Bernin pääkäskijänä.
– Olen saanut olla tekemisissä saksalaisten, sveitsiläisten, ruotsalaisten ja pohjoisamerikkalaisten valmentajien kanssa. Kaikki miettivät paljon peliä. Pitää itsekin luottaa siihen, että kyllä tässä peliä tunnetaan.
