Mainos

Veitola hiillosti Vanhasta: Miten olisit Niinistöä parempi presidentti?

Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa vieraillut Matti Vanhanen kehuu tänään saavutettua kilpailukykysopimuksen etenemistä pääministeri Sipilän sitkeän työn tulokseksi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja entinen pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti aikaisemmin tänään pyrkivänsä keskustan presidenttiehdokkaaksi. Vanhanen vakuuttaa, ettei hänen päätökseensä ole vaikuttanut tyytymättömyys nykyisen presidentin Sauli Niinistön toimintaan.

– Minun ehdokkuuteni on riippumaton hänen ehdokkuudestaan. Hän ilmoittaa omasta ehdokkuudestaan kun parhaaksi näkee, Vanhanen sanoi lähetyksessä.

Vanhanen kertoi päälimmäiseksi syyksi pyrkiä presidentiksi sen, että hän haluaa keskittyä ulkopolitiikkaan, josta hänellä on kokemusta. Vanhanen myös kehui lähetyksessä nykyistä pääministeriä Juha Sipilää.

– Hän uskoo asiaan, jota ajaa ja sitkeys palkitaan. Tämän päivän uutinen liittotason neuvottelun käynnistymisistä oli sellainen, että teki melkein mieli tehdä näitä kiellettyjä tervehdyksiä, hän sanoi viitaten taannoiseen kohua herättäneeseen hallituksen nyrkkitervehdykseen.

Katso videolta, miten Maria Veitola hiillosti Vanhasta tämän presidenttipyrkimyksistä ja pääministeriajoista.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja