Pääministeri Juha Sipilä: Matti Vanhanen teki näistä vaalit – Väyrynen "kuin kuka tahansa muun puolueen ehdokas"

Pääministeri Juha Sipilä myöntää, että suuri osa keskustan äänestäjistä on mennyt presidentinvaaleissa Sauli Niinistön taakse.

– Tästä kertoivat myös gallupit. Vaalitulos on selvä, ensinnäkin lämpimät onnittelut istuvalle presidentille. Hän on selvästi suosituin näissä vaaleissa, Sipilä kertoi MTV Uutisten haastattelussa.

Katso tulosiltaa tästä:

1

Sipilän mielestä keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen matalalla kannatuslukemalla (4,5 prosenttia ennakkoäänistä) ei ole vaikutusta keskustan kannatukseen tulevissa eduskuntavaaleissa.

– Kiitokset ehdokkaallemme, joka teki näistä vaalit. Kyllä näissä vaaleissa on kuitenkin päästy keskustelemaan tärkeistä asioista ja hän on tuonut ne pöytään.

"Väyrysestä ei uutta keskustelua"

Ennakkoäänten perusteella myös Paavo Väyrynen on päihittämässä Vanhasen ennakkoäänten perusteella. Sipilän mukaan tapaus Väyrysestä on keskustan sisällä käyty keskustelut jo aikoja sitten.

– Hän on muun puolueen ehdokas siinä missä kuka tahansa muukin. Ei se aiheuta mitään uutta keskustelua.

Myös keskustakonkari Seppo Kääriäinen toppuutteli vaalituloksen merkitystä puolueelleen.

– Jos istuva presidentti on onnistunut tehtävässään hyvin, miksi hän ei saisi jatkomandaattia jatkokaudelle. Keskustan äänestäjät ovat hyvin omapäisiä äänestäjiä, ei heitä voi paimentaa noin vain mihinkään suuntaan, vaikka on kuinka hyvä oma vaihtoehto tarjolla.

STT:lle Sipilä kommentoi, ettei hän aiemmista puheistaan poiketen kytkekään jatkoaikeitaan Vanhasen äänisaaliiseen.

– Tuli palauteryöppy, että se ei saa vaikuttaa, oli tulos mikä tahansa, Sipilä kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat