Veikkauksen pelituotot vähenevät rajusti pelaamisrajoitusten myötä – tähän toimenpiteeseen Veikkaus ei kuitenkaan ryhdy
Veikkaus ennakoi pelituottojen vähenevät merkittävästi uusien pelaamista koskevien rajoitusten myötä. Vaikka erityisesti ongelmapelaamisen vähenemistä pidetään hyvänä asiana, tulee valtion pohtia, miten tuottojen lasku kompensoidaan.
Tähän mennessä Veikkaus on ottanut käyttöön pakollisen tunnistautumisen niin internetissä kuin fyysisillä peliautomaateillakin, lisäksi netissä on jo käytössä tappiokatto, joka on tulossa pian automaatteihinkin.
Pakollinen tunnistautuminen laajenee ensi vuonna koskemaan myös kuponkipelejä.
– Tappiorajan asettaa pelaaja itse. Rajat ovat 1-500 euroa päivässä ja 1-2000 euroa kuukaudessa. Nämä ovat maksimit, mutta pelaajat laittavat itse aika maltillisia rajoja. Noin puolet laittavat rajan enintään sataan euroon kuukaudessa, kertoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkonen MTV:n Uutisaamussa.
– Rajoituskokonaisuus toimii todella hyvin niillä, jotka pelaavat liikaa tai kärsivät jonkin asteisista pelihaitoista, toteaa Veikkauksen data- ja analytiikkajohtaja Lauri Halkola.
Veikkaus luottaa pelaajien kykyyn arvioida omat rajansa.
– Emme halua elää ikään kuin poliisivaltiossa tämän suhteen, vaan luotetaan siihen, että ihmiset asettavat rajat itse sellaiselle tasolle kuin haluavat, Halkola jatkaa.
"Tulotus valtiolle pienenee 300 miljoonaa"
Toimenpiteillä on ollut vaikutus myös Veikkauksen tuottoihin.
– Kokonaisuudessaan vastuullisuustoimet tulevat pienentämään Veikkauksen tulotusta valtiolle noin 300 miljoonaa euroa. Merkittävä osa siitä tulee automaatteihin kohdistuneista toimenpiteistä, Halkola toteaa.
Veikkaus ei aio lähteä pienentämään niin sanottua palautusprosenttia eli sitä osuuttaa, jonka pelikone antaa voittona kuluttajalle.
– Ei missään tapauksessa. Kyllä me olemme lähteneet siitä, että se on erittäin hyvä asia, että pelaaminen vähenee ongelmallisessa päässä.
– Toki tämä vaatii poliittisten päättäjien osalta sitä miten pudonneet tuotot kompensoidaan, Halkola lisää.
Katso koko Uutisaamun keskustelu alapuolelta löytyvältä videolta.
Uusimmat
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
08:09
Trumpia perheineen vaaditaan pois Trump Organizationin johdosta – ex-presidentti aikoo osallistua oikeudenkäyntiinsä
-
08:05
"Ikuinen palkkamonttu" on Orpon linjauksista pahin, linjaa hoitajajärjestö – puheenjohtajalta salamyhkäinen vastaus uusiin protestitoimiin
-
07:59
Taloyhtiöiden konkurssit kasvaneet tänä vuonna, mutta laki voi aiheuttaa ongelmia asukkaille: "Talo muuttuu asumiskelvottomaksi"
-
07:49
Rallikuskin kypärä uhkasi nousta päästä – tämä viikonlopun rämäpäisin kaasuttelu on nähtävä!
-
07:48
Tänään saatat nähdä hoitajalla mustan silmän hyvästä syystä: "Älä vedä meitä turpaan"
-
07:41
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
Lataa lisää