Väyrynen arvostelee presidenttiä ja pääministeriä: "Ristiriita sanojen ja tekojen välillä"

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) arvostelee Suomen ulkopoliittista johtoa sanojen ja tekojen ristiriidasta. Väyrysen mielestä sekä presidentti Sauli Niinistö että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ovat puhuneet muuta kuin tehneet.

Väyrynen ihmettelee tiedotteessaan, miksi tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ovat hyväksyneet amerikkalaisjoukkojen osallistumisen sotaharjoituksiin Suomessa.

Väyrynen viittaa presidentin uudenvuodenpuheeseen ja pääministeri Sipilän ja hänen ruotsalaiskollegansa Stefan Löfvenin artikkeliin, joissa korostettiin Suomen ja Ruotsin yhteistyön merkitystä Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistämisessä.

– Sittemmin on käynyt ilmi, että jo viime marraskuussa tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunta (UTVA) olivat yhteiskokouksessaan hyväksyneet johtavan Nato-maan Yhdysvaltain hävittäjien, panssaroitujen ajoneuvojen ja laivaston alusten osallistumisen sotaharjoituksiin Suomen ilmatilassa, maaperällä ja aluevesillä. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, ihmettelee Väyrynen tiedotteessaan.

– Kuinka on ymmärrettävä ristiriita sanojen ja tekojen välillä?, kysyy Väyrynen.

Näin Värynen laukoi mielipiteitään Huomenta Suomessa joulukuussa. 

Väyrynen ryöpyttää hallitusta: Paketit riittämättömiä ja liian hitaita 7:15

Väyrynen yhtyy näin lähinnä vasemmistoliiton ja SDP:n piiristä esitettyyn kritiikkiin, joka on koskenut sekä sotaharjoitusten tiedottamista että yhdysvaltalaissotilaiden Suomeen tulon mahdollisia poliittisia vaikutuksia.

Johdossa linjaero

Aiemmin presidentti Niinistöä kehuneen Väyrysen arvio on, että presidentillä ja hallituksen enemmistöllä on erilainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja.

– Jos asiaa kysytään, molemmat varmaankin vakuuttavat, että päätökset on tehty yksimielisesti, arvelee hän silti.

Väyrynen esittää, että ainakin tärkeissä kysymyksissä opposition edustajat otettaisiin mukaan UTVA:n päätöksentekoon.

Keskustan toiminnasta irtisanoutunut Paavo Väyrynen puuhaa parhaillaan omaa puoluetta, joten ulkopoliittisen johdon arvostelu saattaa olla osa puolueen perustamiskampanjaa.

Väyrynen jättää myös mainitsematta, että Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään olleet NATO:n rauhankumppaneita, ja että Suomi on säännöllisesti harjoitellut myös yhdysvaltalaisten joukkojen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat