Espanjassa kaksi tyttövauvaa annettiin väärille vanhemmille liki 20 vuotta sitten. Synnytysosastosekaannuksesta kertovat muun muassa AP ja Reuters.
Espanjassa on käynyt ilmi tapaus, jossa kaksi tyttövauvaa annettiin väärille vanhemmille sairaalan synnytysosastolla vuonna 2002.
Tyttövauvat syntyivät La Riojassa sijaitsevassa sairaalassa viiden tunnin ikäerolla. Molemmat syntyivät alipainoisina, joten he olivat keskoskaapeissa.
Toinen lapsista annettiin oletettujen vanhempiensa matkaan. Toinen varttui isoäidiksi olettamansa naisen hoivissa.
Lue myös: Imatralaissiskokset synnyttivät samana päivänä samassa sairaalassa: "Kaikki ihmettelivät, että ei voi olla totta"
Totuus kävi ilmi elatuskiistan yhteydessä
Synnytysosastolla sattunut erehdys kävi ilmi neljä vuotta sitten. Silloin viimeksi mainitun tytön isoäiti valitti, että tytön isä ei hoitanut isyyteen kuuluvia velvollisuuksiaan. Mediatietojen mukaan isäksi oletettu henkilö vaati elatuskiistan aikana isyystestiä.
DNA-testi paljasti, että mies ei ollut tytön biologinen isä. Toisen DNA-testin myötä selvisi, että tytön äitikään ei ollut hänen biologinen äitinsä.
Paikalliset terveysviranomaiset alkoivat tutkia tapausta. Selvitystyön lopuksi tultiin siihen tulokseen, että lapsi oli voitu sekoittaa ainoastaan yhteen tiettyyn lapseen. Myös tälle toiselle aikoinaan väärille vanhemmille annetulle naiselle kerrottiin tapahtuneesta.
