Vasemmistoliitto esittää opetusministeriksi Jussi Saramoa – Li Andersson jatkaa puolueen puheenjohtajana myös vanheimpainvapaallaan

Vasemmistoliiton puoluehallitus esittää Li Anderssonin vanhempainvapaan ajaksi opetusministeriksi Jussi Saramoa, 41. 

Jussi Saramo on ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta ja vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja. 

Puoluehallitus esittää Saramoa valtioneuvoston jäseneksi vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokoukselle, joka tekee valinnan. 

Puoluehallituksen kokouksessa kannatusta sai myös kaksi muuta ihmistä.

Lasta odottava Andersson jättää ministerin tehtävät joulukuussa

Yhteiskokous järjestetään syyskuun aikana. Ministeriehdokkaaksi on mahdollista asettua kokoukseen asti.

– Tämä hallitus tekee pitkäkestoisia panostuksia niin eri koulutusasteille kuin varhaiskasvatukseenkin. Sitä työtä tulemme jatkamaan myös uuden opetusministerin aikana, Li Andersson sanoo Vasemmistoliiton tiedotteessa.

– Tasa-arvoinen koulutus on toimivan hyvinvointivaltion ydintä ja paras mahdollinen tulevaisuusinvestointi. Li Andersson on tehnyt hienoa ja kunnianhimoista työtä tällä saralla, ja mikäli puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous niin päättää, olen valmis jatkamaan sitä työtä, Jussi Saramo toteaa.

Anderson jatkaa puolueen puheenjohtajana

Andersson ilmoitti raskaudestaan keskiviikkona. Hän aikoo jättää ministerin tehtävät väliaikaisesti joulun jälkeen, ja tehtävään valitaan sijainen kevään ajaksi.

Andersson on kertonut, että vanhempainvapaan aikana hän pyrkii hoitamaan puolueen puheenjohtajuuteen liittyvät tehtävät ja kevään kuntavaalien mediaesiintymiset puolueen varapuheenjohtajien avustuksella.

Saramon ohella vasemmistoliiton varapuheenjohtajia ovat Minna Minkkinen ja Jouni Jussinniemi.

Lue myös:

    Uusimmat