Korvausvaatimus voisi nousta miljoonaluokkaan, asianajaja kommentoi ruotsalaiselle TV4:lle.
Eagle S -aluksen Caravella-varustamo tulee todennäköisesti vaatimaan Suomen valtiolta vahingonkorvauksi, kertoo varustamoa oikeudenkäynnissä edustanut asianajaja Herman Ljungberg MTV Uutisille.
Ljungbergin mukaan aluksen polttoainelastille aiheutui vahinkoja pitkän tutkinnan aikana.
– Onhan varustamo kärsinyt aika lailla tappiota. Rahtitappiota on 65 päivän edestä. Lasti vahingoittui, Ljungberg toteaa.
Mitään päätöstä asiasta ei ole tehty, eikä Ljungberg puhunut tarkemmista summista. Myöhemmin päivällä hän kommentoi ruotsalaiselle TV4:lle, että korvausvaatimus voisi nousta miljoonaluokkaan. Korvauksia vaadittaisiin jokaiselta päivältä, jolloin alus oli pois käytöstä.
Helsingin käräjäoikeus päätti perjantaina jättää tutkimatta Eagle S -alukseen liittyvät rikosepäilyt. Aluksen kapteenia ja kahta perämiestä syytettiin törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Polttoainelastissa olleen aluksen ankkuri vaurioitti kaapeleita Suomenlahdella viime joulukuussa. Oikeus katsoi, ettei Suomella ole asiassa tuomiovaltaa.