Kahta miestä syytetään muun muassa palvelurikoksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. He ovat kiistäneet syytteet.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa onnettomuudesta, jossa varusnainen loukkaantui vakavasti Uudenmaan prikaatissa Raaseporin Dragsvikissä toissa vuoden lokakuussa. Kahdelle ihmiselle vaaditaan ehdollista vankeutta palvelusrikoksesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta.
Kyse oli rannikkojääkärien tasokokeesta eli niin kutsutusta barettimarssista. Kokeen aikana yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan, kun heidät käskettiin poistumaan kuljetusveneestä.
Heistä yksi, tuolloin 19-vuotias nainen, oli veden alla noin kymmenen minuuttia. Hänen sydämensä pysähtyi, mutta hänet saatiin nostettua vedestä ja elvytettyä. Hän joutui onnettomuuden jälkeen sairaalahoitoon yli kahdeksi viikoksi.
Käskettiin syvään veteen
Syytteessä ovat harjoituksen johtajana toiminut kapteeniluutnantti ja rastinjohtajana toiminut kersantti. Syyttäjän mukaan venettä kuljettanut kersantti käski kyydissä olleet varusmiehet siirtymään veteen kohdassa, jossa oli liian syvää. Syyttäjän mukaan kersantti tiesi tai hänen olisi tullut ymmärtää, että varusmiehet eivät yllä pohjaan.
Kapteeniluutnantti ei syyttäjän mukaan ollut huolehtinut, että kersantti saisi riittävän tarkan ohjeistuksen siitä, missä syvyydessä varusmiesten on tarkoitus poistua veneestä.
Syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.
Kapteeniluutnantti sanoi huolehtineensa kersantin perehdyttämisestä. Kapteeniluutnantin mukaan rantaan piti nousta kohdassa, jossa vettä on enintään vyötäröön saakka. Hän sanoi, että rantaan nousemiseen sopiva ja turvallinen kohta oli rastinjohtajan eli kersantin harkinnassa.
