Varusmiesliitto kritisoi Niinistön ehdotusta saapumiseristä: Lisäisi kalliita loppusotaharjoituksia

Varusmiesliitto jakaa saman huolen puolustusministerin kanssa 2:53

Varusmiesliitto kritisoi puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) ehdotusta useammasta saapumiserästä, vaikka pitääkin hyvänä keskustelua varusmiespalveluksen yhdistämisestä koulu- ja työelämään, kertoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Juuso Kurttila.

Hän esimerkiksi muistuttaa, että kolmesta saapumiserästä siirryttiin kahteen saapumiserään simputuksen vähentämiseksi, mikä onnistuikin toivotusti.

Uudistuksessa kysymykseksi nousevat myös taloudelliset vaikutukset. Mitä useampia saapumiseriä on, sitä enemmän on oltava loppusota- ja muita kalliita harjoituksia. Tämä tuo lisää kuluja. Koska suurista harjoituksista seuraa myös häiriötä, on niiden määrän lisääntymisellä vaikutusta muidenkin kuin varusmiesten ja kantahenkilökunnan elämään.

Varusmiesliitto siirtäisi palveluksen alkua

Kurttila painottaa Varusmiesliiton pitävän hyvänä pyrkimystä mahdollistaa palvelukseen hieman valinnanvapautta, jotta sen yhdistäminen muuhun elämään onnistuisi helpommin. Tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin muitakin keinoja: Varusmiesliitto on ehdottanut, että palvelukseen siirryttäisiin kahta kuukautta myöhemmin.

– Se olisi kustannusneutraali malli, Kurttila perustelee.

Hän on myös huolissaan Niinistön ehdotuksesta esimerkiksi lääkintämiesten ja sotilaspoliisien

palvelusajan lyhentämisestä ja koulutuksen siirtämisestä kertausharjoitusten puolelle.

– Pystyykö tuossa lyhemmässä ajassa saamaan riittävän koulutuksen kertausharjoitusten tarpeisiin, hän pohtii. 

Lue myös:

    Uusimmat