Mainos

Puolustusministeri Niinistö MTV:lle: Varusmiehiä voisi astua palvelukseen neljä kertaa vuodessa

2:13

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) väläyttää MTV Uutisten haastattelussa varusmiespalveluksen saapumiserien lisäämistä neljään, kun nykyisin niitä on kaksi. Varusmiehiä ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavia saapuu palvelukseen nykyisin tammi- ja heinäkuussa.

Niinistö sanoo, että neljän saapumiserän malli on harkinnan arvoinen vaihtoehto.

– Tämä kaksi ei täysin vastaa valmiuden tarpeisiin eikä välttämättä varusmiesten opinto- ja muihin kysymyksiin, niin voi olla harkinnan paikka tässä pohtia, olisiko syytä olla enemmän kuin kaksi saapumiserää varusmiehille, Niinistö sanoo MTV Uutisille.

Valmiuden kannalta parannus nykyiseen olisi Niinistön mukaan se, että varusmiesten koulutustaso olisi parempi tasaisemmin ympäri vuoden.

Puolustusministeri arvioi, että esimerkiksi lääkintämiesten tai sotilaspoliisien palvelusaika voisi uudessa mallissa olla viisi ja puoli kuukautta, kun se nykyisin on kolme kuukautta pitempi. Muutoksella säästyisi varusmiesten ylläpitokustannuksista rahaa, joka voitaisiin ohjata kertausharjoitusten lisäämiseen.

Puolustusministeri Niinistö arvioi, että kertausharjoituksiin voitaisiin muutoksilla siirtää puolustusbudjetin sisällä joitakin miljoonia euroja lisää rahaa. Miljoona euroa tarkoittaa karkean arvion mukaan kertausharjoituksen järjestämistä tuhannelle reserviläiselle. Niinistö katsoo, että jokaisen palveluksen suorittaneen pitäisi saada kertausharjoituskutsu, mikä ei tällä hetkellä toteudu.

Varusmiesliitto on ehdottanut, että palveluksen alkamista lykättäisiin kahdella kuukaudella. Liiton mukaan palvelus päättyy monella nykyisin hankalaan aikaan oppilaitosten pääsykokeiden ja kesätöiden kannalta. Puolustusministeri Niinistö ei juuri lämpene ehdotukselle. Hän arvioi, että joillekin varusmiesliiton malli sopisi nykyistä paremmin, mutta osalle taas huonommin.

– Se on vähän suo siellä, vetelä täällä, arvioi Niinistö MTV Uutisille.

Hän sanoo, että neljän saapumiserän malli tarjoaisi enemmän valinnanvaraa palvelukseen tuleville hakea itselle sopivaa palvelukseenastumispäivää.

"Pitäisi pohtia myös oppilaitosten kanssa"

Niinistön mukaan mahdollisista muutoksista varusmiespalvelukseen on syytä käynnistää keväällä selvitys, ja asiaa pitäisi pohtia myös oppilaitosten kanssa.

– Ei pelkästään puolustusvoimat voi olla se, joka aina sopeutuu vaan hyvässä yhteistyössä muun yhteiskunnan kanssa etsittäisiin parasta mahdollista ratkaisua varusmiesten saapumiseriin, sanoo Niinistö MTV Uutisille.

Puolustusministeriön ja pääesikunnan selvitys aloitettaisiin sen jälkeen, kun puolustuspoliittinen selonteko on annettu eduskunnalle helmikuussa.

Puolustusministerin mukaan asia vaatii kokonaisharkintaa, koska liikkuvia osia on paljon. Jos saapumiseriä on jatkossa enemmän, myös reserviupseerikursseja ja isoja taisteluharjoituksia pitäisi järjestää enemmän.

Niinistö sanoo, että uusi saapumiseräjärjestelmä voisi olla käytössä aikaisintaan ensi vuonna mutta epäilee, että muutos ei ehdi toteutua näin nopeasti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.