HS: Varusmiehistä kootaan valmiusjoukkoja – palvelusajat saattavat muuttua

Puolustusministeri Niinistö: Muutoksessa palataan vanhaan 0:41

Puolustusvoimat alkaa kouluttaa varusmiehiä välittömän valmiuden yksiköihin, joita voitaisiin käyttää tarvittaessa sotatoimissa jo varusmieskoulutuksen aikana. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Välittömän valmiuden joukkojen koulutus alkaa vuosina 2017 ja 2018 varuskunnissa. Koulutuksen suunnittelu on parhaillaan käynnissä.

Välittömän valmiuden yksikköjen koulutukseen aiotaan panostaa Puolustusvoimissa kunnolla. Yksiköiden halutaan osallistuvan myös kansainvälisiin harjoituksiin.

Muutoksen syynä on se, että Puolustusvoimat haluavat liittää varusmiespalveluksen entistä tiiviimmin sotilaalliseen valmiuteen. Esimerkiksi Venäjän tekemä Krimin valtaus kaksi vuotta sitten osoitti, kuinka nopeasti sotilaallinen konflikti voi syntyä.

Saattaisi vaikuttaa palvelusaikoihin

Helsingin Sanomien mukaan valmiusyksiköiden perustaminen saattaa vaikuttaa tulevaisuudessa varusmiespalveluksen palvelusaikoihin. Tulevaisuudessa saapumiseriä voi olla nykyisen tammikuun ja heinäkuun lisäksi muitakin, ja palvelusaika voi muuttua nykyisestä.

Puolustusvoimat kokee myös ongelmaksi varusmiesten vapaat viikonloput. Tarkoituksena on selvittää, voisiko viikonloppujen ”valmiusvajeen” välttää sillä, että joukko-osaston komentajalla tai perusyksikön päälliköllä olisi oikeus keskeyttää varusmiesten loma valmiudellisista syistä. Tämä vaatisi asevelvollisuuslain muuttamista.

Muutoksien kaavaillaan tulevan voimaan aikaisintaan vuonna 2021.

Lue myös:

    Uusimmat