Vartijat panttivangeiksi ottaneita vankeja epäillään kidnappauksesta Ruotsissa

Panttivankitilanne Ruotsissa jatkuu – tältä vankilan edustalla näyttää nyt 2:44
Katso video: Panttivankidraama kesti yhdeksän tuntia Ruotsissa – katso videolta miten kaikki eteni.

Ruotsissa keskiviikkona vankilassa panttivankeja ottanut vankikaksikko on pidätetty epäiltynä kidnappauksesta. Syyttäjän mukaan epäillyt pidätettiin keskiviikkoiltana panttivankitilanteen päätyttyä, ja heidän vangitsemisestaan on tehtävä päätös viimeistään lauantain puoleenpäivään mennessä paikallista aikaa.

Poliisi selvittää nyt, mitä Eskilstunan lähellä sijaitsevassa Hällbyn vankilassa oikein tapahtui. Keskiviikkona kerrottiin, että kaksi murhasta tuomittua vankia otti kaksi vankilatyöntekijää panttivangeiksi uhkaamalla näitä itse tehdyillä teräaseilla.

Sieppaajat vaativat helikopteria ja kebabpitsaa koko osastolleen. Lisäksi he peittivät valvontakamerat.

Syyttäjän mukaan nyt on määrä kuulla kaikkia tilanteessa mukana olleita ja sen nähneitä.

Tilanne alkoi puoliltapäivin paikallista aikaa. Ensimmäinen panttivanki saatiin vapautettua paikallista aikaa iltaseitsemältä, kun paikallisesta pitseriasta tilattiin vankilaan parikymmentä pitsaa. Toinen panttivanki vapautui puoli kymmeneltä illalla.

Luvassa sisäinen tutkinta

Vankeuslaitoksen edustaja kertoi uutistoimisto TT:lle keskiviikkona, että hänen käsityksensä mukaan tilanne ei ollut erityisen dramaattinen. Panttivangit eivät saaneet tilanteessa vammoja,  ja he pääsivät keskiviikkoiltana koteihinsa. Nyt heille annetaan viranomaisten mukaan kriisiapua.

Kumpikin epäilty on vankilassa murhatuomion vuoksi. Keskiviikkona heidät vietiin vankilasta poliisiasemalle Eskilstunaan.

Poliisitutkinnan lisäksi vankeuslaitos tekee tapahtuneesta sisäisen tutkinnan.

Vankeuslaitoksen edustaja sanoo, ettei vankila ollut liian täynnä eikä siellä ollut tapahtumahetkellä henkilökuntavajetta. Toistaiseksi ei ole näyttöä, että taustalla olisi myöskään vartijoiden virhe.

Toinen panttivangeiksi otetuista on kokenut ja koulutettu vanginvartija ja toinen oli sijainen. Käytäntönä vankiloissa on, että kokemattomien tai kouluttamattomien pariksi annetaan kokeneempi kollega.

Lue myös:

    Uusimmat