Varo vaaraa! Käytä autossasi vain tällaista lämmitintä

Vakuutusyhtiö sekä liikenneturvallisuuden asiantuntija kehottavat autoilijoita välttämään sisätilanlämmittimiä, joita ei ole tarkoitettu ajoneuvokäyttöön.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola kertoo, että pelastuslaitos soitetaan hätiin runsaaseen 12 000 tulipaloon vuosittain. Tästä kokonaismäärästä karkeasti noin joka kuudes liittyy liikennevälineisiin. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista suomalaisista seitsemän prosenttia kertoo joutuneensa tilanteeseen, jossa ajoneuvo on syttynyt palamaan.

LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri muistuttaa, että vaikka henkilöautot ovat nykyisin varsin paloturvallisia, sattuu vaaratilanteita silloin tällöin.

Suuri osa autopaloista johtuu Alaviirin mukaan teknisistä vioista, kuten esimerkiksi oikosulkuun menneistä johtosarjoista tai polttoainevuodoista. Ajoneuvo voi syttyä palamaan myös kolarin seurauksena, vaikkakin se on harvinaista.

Yhteen paloriskiin sen sijaan on suhteellisen helppo vaikuttaa ihan itse. Yksi riskikohde on Alaviirin mukaan sisätilan lämmitin, jonka merkitys riskinaiheuttajana korostuu talvisin.

– Autossa kannattaa käyttää nimenomaan ajoneuvokäyttöön tarkoitettua ja mielellään rakenteisiin kiinni saatavaa lämmitintä. Tällöin lämmitin ei pääse kaatumaan ja esimerkiksi puhaltamaan kuumaa ilmaa palaviin materiaaleihin. Myös lämmittimen ilmankiertoa on hyvä seurata, Alaviiri valistaa yhtiön verkkosivuilla.

Jatkojohdon käyttämiseen liittyy sähköiskuvaara

Myös Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen on alleviivannut asianmukaisten varusteiden tärkeyttä.

– Auton lämmittämiseen on käytettävä vain siihen tarkoitukseen kehitettyjä lämmittimiä. Välillä näkee luovan autoilijan käyttävän auton sisätilojen lämmittämiseen sellaista sähkölämmitintä, jota ei ole tarkoitettu autokäyttöön. Liian tehokas tai väärässä asennossa oleva lämmitin aiheuttaa tulipalovaaran, Vesalainen kertoi MTV Uutisille pari vuotta sitten.

Vesalainen muistutti myös vaarasta, joka liittyy jatkojohtojen käyttämiseen auton lämmittimen kaverina.

– Luovien lämmitysratkaisujen yhteydessä näkee myös viriteltävän jatkojohtoja ikkunoiden tai ovenkarmien välistä autoon sisälle. Oven tai ikkunan väliin puristuksiin jäänyt johto vaurioituu helposti ja saattaa pahimmillaan aiheuttaa sen, että auton korista voi saada sähköiskun, hän varoitti.

Lähde: LähiTapiola

Lue myös:

    Uusimmat