Varaudu hiihtoloman vaaratilanteisiin: Katso talven ensiapuohjeet
Rauhallisuus liikenteessä ja laskettelurinteessä ehkäisee monta tapaturmaa.
Viimeistään hiihtolomalla moni kaivaa sukset ja lumilaudat esiin ja kiiruhtaa nauttimaan ulkoilusta. Matkalle lähdetään pian ja ajomatkat voivat olla pitkiä.
Tekevälle voi sattua, ja siksi tapaturmien ja onnettomuuksien välttämiseksi matkat on hyvä suunnitella etukäteen ja liikkeelle kannattaa lähteä rauhallisin mielin. Pitkät ajomatkat kannattaa aloittaa hyvin levänneenä ja hyvin syöneenä.
– Liikenneturvan selvityksen mukaan noin neljäsosa kuljettajista on torkahtanut rattiin ajon aikana. Väsynyt kuljettaja on aina riski itselleen ja muille, muistuttaa Punaisen Ristin terveyden ja ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinne.
Ensiapuohjeet talveen:
- Ehkäise tapaturmia heijastimilla, kenkien liukuesteillä ja varomalla heikkoa jäätä!
- Pakkaa mukaan ensiapupakkaus ja pieni matka-apteekki.
- Lämmitä paleltumakohtia ja suojaa paleltumat huolella. Paleltuma ilmenee yleensä valkoisena läikkänä esimerkiksi poskessa, nenässä tai korvanlehdessä.
- Hakeudu sisätiloihin, jos vaatteesi ovat kastuneet ja palelet. Pukeudu lämpimästi.
- Muista: kylmä, koho ja kompressio.
- Viilennä ihon pieniä palovammoja vedellä, kunnes kipu lakkaa.
- Suun limakalvot palavat herkästi liian kuumasta juomasta: hörppää varovasti.
- Hakeudu tarvittaessa jatkohoitoon.
Hyvä kypärä pelastaa
Talviurheilussa pienet vammat, kuten murtumat, haavat ja venähdykset ovat yleisiä. Osa vammoista voidaan ehkäistä varmistamalla, että urheiluvälineet ovat kunnossa. Suksien siteiden huoltaminen ja laskettelukypärän käyttö ehkäisevät tapaturmia.
Vaikka tapaturmilta vältyttäisiin, monen riesaksi koituu vuodenajalle tyypillinen flunssa. Lomalla vietetään aikaa muiden kanssa, minkä takia flunssa ja muut virustaudit voivat helposti levitä.
– Käsihygieniasta huolehtiminen on influenssakaudella tärkeää, sanoo Myllyrinne.
Ensiapulaukku ja koordinaatit haltuun
Yllättäviin tilanteisiin varautuminen on ensiavun A ja O. Siksi jokaisesta kodista ja mökiltä olisi hyvä löytyä kunnollinen ensiapupakkaus. Se sisältää tärkeimmät tarvikkeet perusensiapua varten. Matkalle kannattaa ottaa mukaan pieni matka-apteekki.
– Joskus kun vammat ovat suuria, tarvitaan lisäapua. Käytettävissä kannattaakin olla toimintavalmis matkapuhelin ammattiavun kutsumista varten, muistuttaa Myllyrinne.
– Kannattaa myös selvittää huolellisesti, missä esimerkiksi hiihtolomalle vuokrattu mökki sijaitsee. Tapaturmatilanteessa ammattiauttajat tarvitsevat selkeät ajo-ohjeet nopeasti.
Lähde: Punainen Risti
Uusimmat
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
Lataa lisää