Amerikkalainen miesten tasa-arvoa ajava nettilehti The Good Men Project kysyi miehiltä, mitä miesten oikeutta tulisi hanakammin ajaa. Tässä tulokset.
1. Isän oikeudet (20%)
Eniten ääniä saivat isän oikeudet. Isällä on oikeus nähdä lapsiaan avioeron jälkeen ja saada lapset luokseen asumaan useammin.
Elatusmaksut ovat usein niin suuret, että mies saa ponnistella selvitäkseen niiden lisäksi perusmaksuista. Joissain tapauksissa elatusmaksun suuruus ei muutu, vaikka miehen ansiot pienenevät työttömyyden vuoksi.

2. Feminismi (11%)
Lehden mukaan arvaukseksi jää, oliko feminismin tarkoitus alistaa miehet, vai tapahtuiko se vahingossa. Kun tyttöjä ruvettiin auttamaan enemmän koulussa, pojat jäivät syrjään.
Viime aikoina feministit ovat vastustaneet Amerikassa elatusmaksujen säätämistä sopiviksi sekä sitä, että raiskauksesta syytetty saisi pysyä nimettömänä.
Isän oikeuksia ajavia ryhmiä on syytetty siitä, että he tavoittelevat oikeasti vain valtaa, eivätkä mahdollisuutta viettää aikaa lastensa kanssa.
3. Miehillä ja naisilla eri säännöt (10%)
Jos aikuisella miehellä on suhde teinitytön kanssa, hän on automaattisesti pedofiili. Jos aikuinen nainen iskee teinipojan, häntä kehutaan kuumaksi puumanaiseksi. Vaikkakin naisia tuomitaan harvemmin hyväksikäytöstä, heidän tuomionsa eivät ole Yhdysvalloissa läheskään niin ankaria kuin miesten tuomiot.
4. Kaikki miehet eivät ole potentiaalisia raiskaajia tai pedofiilejä (9%)
romaanissa raiskauksen uhri toteaa, että "kaikki miehet ovat raiskaajia, ja se on ainoa, mitä he ovat".



