Vantaan vankilatappo tapahtui kameroiden ulottumattomissa, tutkinnassa silti edistystä: "Selvyyttä on saatu"

Poliisi kertoo saaneensa esitutkinnassa selvyyttä Vantaan vankilassa tapahtuneeseesta henkirikoksesta. Viittä vankia epäillään vankilan matkasellissä tapahtuneesta taposta.

Kaikki viisi epäiltyä määrättiin tutkintavankeuteen viikonlopun aikana. Heistä kaksi on syntynyt vuonna 1980 ja loput vuosina 1988, 1998 ja 2003.

Heidät kaikki passitettiin tutkintavankeuteen lievemmällä syytä epäillä -perusteella, joten poliisi joutuu viikon loppuun mennessä esittämään käräjille lisäselvityksiä epäiltyjen syyllisyydestä, mikäli tahtoo pitää heidät yhä lukkojen takana.

Jos vangitsemiset olisi tehty kovemmalla "todennäköisin syin" -perusteella, tätä ei vaadittaisi.

Tässä tapauksessa poliisilla ei kuitenkaan vielä viikonloppuna ollut todennäköisesti selvää käsitystä siitä, kuka matkasellissä olleista vangeista henkirikokseen olisi syyllistynyt.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, aikooko poliisi päästää jonkun tai jotkut epäillyistä vapaalle viikon kuluessa.

Hän kuitenkin kertoo, että poliisi on edistynyt jutun tutkinnassa.

Selvyyttä matkasellin tapahtumiin on saatu ainakin kuulusteluissa. Ainakin joku vangituista on siis suostunut puhumaan tapahtumista poliisin kanssa.

– Kyllä henkilöiden kanssa on keskusteltu, ja jonkinasteista selvyyttä on saatu, Tyynelä sanoo.

Tutkintaan tuo oman mausteensa se, että epäillyn henkirikoksen tapahtumapaikalla, eli vankilan matkasellissä, ei ole valvontakameroita. Vankeuslaki kieltää majoitustilojen kameravalvonnan, ellei kyse ole erikseen tarkkailuun määrätystä vangista.

Tyynelän mukaan kuulustelut eivät kuitenkaan ole ainoa keino päästä selville sellin tapahtumista. Poliisi voi hankkia myös teknistä näyttöä niin epäiltyihin, uhriin kuin tapahtumapaikkaankin liittyen. Teknistä näyttöä voivat olla esimerkiksi erilaiset sellistä löydettävät rikoksen jäljet.

Motiivia ei kommentoida

Pian henkirikosepäilyn tultua julki uutisoitiin, että väkivallan uhriksi joutunut 21-vuotias vanki oli aiemmin tuomittu alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Matkasellissä hän oli, sillä hän oli matkalla Helsingin käräjäoikeuteen oikeudenkäyntiin, jossa oli tarkoitus käsitellä häneen itseensä kohdistunutta pahoinpitelyä.

Tutkinnanjohtaja Tyynelä ei ota minkäänlaista kantaa siihen, uskooko poliisin miehen seksuaalirikostaustan olleen väkivallanteon vaikuttimena.

– En ota tässä vaiheessa uhrin henkilöllisyyteen tai mahdolliseen motiiviin mitään kantaa.

Tyynelä ei kommentoi edes sitä, onko poliisilla ylipäätään käsitystä mahdollisesta motiivista.

Lue myös:

    Uusimmat