Lastensuojelun työntekijät uupuvat työntaakkansa alla eikä virkoja saada täytetyksi. Huoli lapsista ajoi Vantaan kaupungin lastensuojelun työntekijät tekemään kantelun työnantajastaan.
Lastensuojelun arkea Suomessa vuonna 2016: uupumus ajaa pätevät työntekijät pois alalta eikä tilalle saada rekrytoitua päteviä työntekijöitä. Useilla työntekijöillä on huolehdittavana reilusti enemmän lapsia kuin esimerkiksi liitto suosittelee.
Helsingin Sanomat uutisoi tänään Vantaan lastensuojelun tilanteesta ja erityisesti Tikkurilan avohuollon sosiaalityöntekijöistä, jotka tekivät omasta työpaikastaan kantelun aluehallintoviranomaisille.
Yhdellä työntekijällä yli 60 asiakasta
Vantaan perhepalvelujen vs. johtaja Anna Cantell-Forsbomin mukaan Tikkurilassa yhdellä sosiaalityöntekijällä on yli 60 asiakasta, kun sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian suositus on noin 30. Liiton mukaan paikoin yhdellä työntekijällä voi olla jopa yli sata asiakasta.
Cantell-Forsbomin mukaan Vantaalla kahdessa muussa avohuollon toimipisteessä on huomattavasti vakaampi tilanne.
– Tikkurilassakin tilanne on parantunut siitä, kun kirjelmöinti lähti, jolloin siellä oli useita täyttämättömiä sosiaalityöntekijöiden virkoja. Kukaan aktiivista lastensuojelua tarvitseva ei kuitenkaan jää ilman toimia.
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki puolestaan kirjoittaa kovaa tekstiä Vantaan suuntaan.